Lukko kesti jopa Hurrikaanin liigakaksikon

5.3.2019

Hahmot. Libero Juho Valtonen (vas.) palkittiin Jankon ja passari Jere Puolakka Lukon parhaana. He saivat matkaansa Uotilan Leipomon limppupaketin ja Pub Panaman lahjakortin. Kuva: Asko Niemi.
Hahmot. Libero Juho Valtonen (vas.) palkittiin Jankon ja passari Jere Puolakka Lukon parhaana. He saivat matkaansa Uotilan Leipomon limppupaketin ja Pub Panaman lahjakortin. Kuva: Asko Niemi.
Hieno sunnuntai-ilta.Lukon pelaajat kaivoivat komean kotivoiton passari Jere Puolakan (kesk.) johdolla. Pistekunkku Ville Järnvall, Joni Sokka ja Tomi Perkiö yhtyvät riemuun. Kuva:Outi Pettersson.
Hieno sunnuntai-ilta.Lukon pelaajat kaivoivat komean kotivoiton passari Jere Puolakan (kesk.) johdolla. Pistekunkku Ville Järnvall, Joni Sokka ja Tomi Perkiö yhtyvät riemuun. Kuva:Outi Pettersson.
Veteraani innostui. Ville Sykerö-Mattila muuttui pikkupojaksi päästyään kentälle. Kuva: Asko Niemi.
Veteraani innostui. Ville Sykerö-Mattila muuttui pikkupojaksi päästyään kentälle. Kuva: Asko Niemi.

3.3.  Lukko-Loimaan Jankko  3–0 (26–24, 25–21, 25–22)

Kakkossarjan kärkikamppailun lähtökohdat olivat Lukolle poikkeuksellisen epäsuotuisat.

Hämeenlinnassa asuva kulttisentteri Reko Röpötti-Käenniemi ryhtyi lähettelemään sunnuntaiaamuna kyselyjä, mahtaisiko hänen tossunsa löytyä jonkun joukkuekaverin pelikassista.

Mutta ei – ei löytynyt.

Nähtävästi vierastappiosta masentunut Käenniemi oli unohtanut tossunsa Salpahalliin – tai sitten ne jäivät paluumatkalla Alvettulan tunnelmalliseen pubiin.

Kukaan ei tiedä vieläkään, miten pitkään Käenniemi siellä viihtyi. Tiettävästi hän oli houkutellut toista supertolppaa Ville Nyhverö-Mattilaa seurakseen vielä myöhäisillan tunteina, mutta kaivattua vastakaikua ei tullut.

Varatossuillaan pelannut Käenniemi olikin Kostia Areenassa niin pahasti hukassa, että jumppakulmauksen vatsalihaskeisariksi noussut Mattila pääsi irti.

– Ette voi edes kuvitella, miten hyvälle vanhasta miehestä tuntuu, kun pääsee olemaan mukana tällaisessa, Mattila herkistyi.

Mattila esiintyi Panaman kiihkeässä sykkeessä yhtä polleasti kuin taannoin Kostian Kievarin viihtyisässä ilmapiirissä. Siihen aikaan hän saattoi tehdä vielä muutaman säkäpisteen kentälläkin. Nyt sarake näytti nollaa.

Mutta kuten aiemminkin todettu, tilastojen tulkitseminen kuuluu valmentajille. Kentällä tapahtuu paljon muitakin asioita.

– Villen merkitys on ollut henkisesti suuri koko kauden. Hienoa, kun hän pystyi auttamaan joukkuetta myös kentällä, Lukon luotsi Heikki Hemuli-Kosonen suitsutti.

Ei ihme, että Mattila pyöri takavuosien iskukeitaassa Aapiskukossa rinta kaarella vielä maanantai-iltanakin...

Sunnuntainen kamppailu oli Lukolle koko kauden merkittävin. Porukka pantiin tiukkaan puntariin edellispäivän Salpis-kamppailun jäljiltä.

Kaikille joukkueille tulee tappioita ennemmin tai myöhemmin, mutta Hollolan häviö oli Lukolle terveellinen muistutus valmistautumisen merkityksestä. Silloin moni asia meni pieleen – ja se näkyi tuloksessa.

– Pojat tekivät hienon tasonnoston yhdessä yössä. Jos haluaa menestyä, pieniä asioita ei ole – eikä ilman yhtä ole toista, Kosonen filosofoi.

Viimeistään nyt pitää todeta, että Lukko pelasi yhden seurahistoriansa parhaista otteluista. Ellei parhaan.

Pälkäneläisistä otettiin mittaa toden teolla, kun Jankko marssitti komealle Kostia Areenalle lähiviikkoina Suomen mestaruudesta taistelevat Matti Toivolan ja Kasimir Vuorisen. Hurrikaanista tulleet liigavahvistukset nostivat kamppailun vaatimustason kattoon.

Jankko menetti avauserän johdettuaan jo 24–20 ja suli kohtalokkaasti myös kolmannessa erässä. Lukkoon pesiytynyt voittamisen kulttuuri tuli vahvasti esiin.

– Kososen Heikin kädenjälki näkyy selvästi. Lukko pelaa viisaasti ja vähillä virheillä, Vuorinen kehui kotijoukkuetta.

Sunnuntainen kamppailu oli kakkossarjapeliksi poikkeuksellisen laadukas.

– Lukolla on erittäin hyvä aihio. Paljon nuoria pelaajia ja erittäin hyvä valmentaja, Vuorinen suitsutti.

Sopii muistaa, että Vuorinen ja Toivola ovat SM-hopeamitalisteja viime keväältä sekä tuoreita Suomen cupin finalisteja. Molemmat kuuluivat nuorten MM-kisajoukkueeseen vuonna 2013.

Siihen nähden Lukon pelaajat selviytyivät kovasta haasteesta loistavasti. Passari Jere Puolakka käytti runsaasti Lukon laiturikaksikkoa Ville Järnvall-Tomi Perkiö ja löysi sieltä voittoon vaaditut tehot. Libero Joni Sokan johtama vastaanotto toimi mainiosti.