WFCKU5HH79

Historiallinen temppu varmistui jo perjantaina – Lukko Lempon vieraaksi varmana pudotuspelijoukkueena

4.3.2023

Luja-Lukon ykkössarjajoukkue sai parhaan mahdollisen lähtölaukauksen runkosarjan päätösviikonloppuun.

Tämän tarjosi Nurmon Jymy. Jukka Tuovisen luotsaama ryhmä haki perjantai-iltana 3–1-vierasvoiton Kuortaneen Murikoista ja varmisti samalla pälkäneläisten pääsyn puolivälieriin.

Pudotuspelipaikka on Lukolle ensimmäinen kautta aikojen ja näin ollen historiallinen.

Lukko taisteli puolivälieriin pääsystä viimeiseen asti jo vuosi sitten, mutta silloin juuri Murikat romutti unelman rutistettuaan Kostian päätöskamppailusta 3–1-vierasvoiton.

Pälkäneläisjoukkue pelaa nyt kolmatta kautta ykkössarjaa ja on petrannut esityksiään askel askeleelta.

Nurmon voitto takaa Lukolle mainiot lähtökohdat tämänpäiväiseen runkosarjan päätöskamppailuun. Peliä johtava Petteri Miettinen voi johdattaa joukot rauhallisin mielin sarjaa dominoineen Lempo-Volleyn vieraaksi.

Lempo on hävinnyt koko kauden aikana vain kerran – marraskuun puolivälissä juuri Nurmolle.

Kun Lukko ja Lempo kohtasivat tammikuun alussa, Kostialla nähtiin huikea jännitysnäytelmä.

Silloin Lukko nappasi toisen erän itselleen, johti kolmatta erää parhaimmillaan viidellä pisteellä (19–14) ja hankki peräti kuusi eräpalloa.

Sankarin viittaa sovitettiin monille harteille, mutta Lempo kesti pitkän piinan mestarillisesti ja romutti Lukon yllätystoiveet hurjin lukemin 32–30. Kasimir Vuorinen katkaisi erän ässäsyötöllä ja juhli tämän jälkeen kuin olisi ratkaissut maailmanmestaruuden.

Nyt Lempo on kamppailun selkeä suosikki.

Mielenkiintoista nähdä, millä tavalla perjantaina ratkennut pudotuspelipaikka vaikuttaa Lukon otteisiin. Toiko se lisää buustia? Vai tyhjenivätkö ilmat?

Joka tapauksessa kaikki tietävät, että isot ottelut ovat edessä vasta seuraavana viikonloppuna. Puolivälieräkamppailut tuovat uuden luvun Lukon historiaan. Siihen kirjaan on saatu viime vuosina hämmästyttävän paljon lisäsisältöä.

Hakkarin kamppailu alkaa klo 15.

Aamulehti näyttää tapahtumat suorana Vilppulan sanasepon Jari Ahvenjärven selostamana.

Ahvenjärvi muistutti jo Lukon toimitukselle, ettei hän ole Vilppulan mies. Vaan pohjoispirkanmaalaisen suurkaupungin Mänttä-Vilppulan mies. Yhtä kaikki – se on alle 10000 asukkaan taajama. Kun ajaa ohi, kaikki on nähty yhtä nopeasti kuin Kyyjärvellä.

Mutta siitä ei pääse mihinkään, että Ahvenjärvi on noussut syrjäseudulta Suomen lentopalloselostajien ehdottomaan eliittiin. Hän tuntee pelaajista muitakin kuin Anssi Vesasen ja on perillä sallittujen kosketusten määrästä.

Tie tähtiin on auki.

Täältä tullaan pudotuspelit! Lukon puolivälieräpaikka varmistui perjantai-iltana, vaikka joukkue oli kentällä vain harjoituksissa. Kuva: Rami Myllymaa.