WFCKU5HH79

Ikimuistoinen sunnuntai-iltapäivä – Lukko ryösti yllätyspisteen Sammolta

5.10.2020

Pielaveden Sampo-Lukko 3–2 (25–19, 18–25, 24–26, 25–19, 15–6)

Päivämäärä 4.10.2020 jää pysyvästi Luja-Lukon lentopallo- ja seurahistoriaan.

Kahdestakin syystä.

Ensinnäkin pälkäneläisjoukkue pelasi ensimmäisen ykkössarjaottelunsa arvoisessaan paikassa – legendaarista Sampoa vastaan monia huikeita sankaritarinoita nähneessä Pielaveden liikuntahallissa.

Toiseksi – ja ihanan iltapäivän kruunuksi – Lukko ryösti tästä hornankattilasta vieraspisteen vastoin kaikkia ennakko-odotuksia. Tätä voidaan kuvailla täydellä syyllä hämmästyttäväksi, odottamattomaksi, sensaatiomaiseksi – suoraan fantastiseksi.

Toki toki... On siinä pyhätössä nähty ikäviäkin episodeja, kun rajamiehet ovat liputtaneet härskisti kotiinpäin – eikä vierasjoukkueen pelaajille ole jäänyt tilaa edes pohkeiden venyttämiseen.

Mutta – näin hienolla hetkellä niihin ei kannata puuttua yhtään tämän enempää.

Ja todettakoon tähän väliin vielä, ettei sunnuntaisen pelin tuomarityöskentely jättänyt tippaakaan moitittavaa. Isännille uskallettiin viheltää jopa käsittelyvirhe.

Tuloksen arvoa voidaan mitata kultaisilla punnuksilla monestakin syystä. Pitkälle bussimatkalle lähti vain yhdeksän pelaajaa vammojen ja koronatilanteen tuomien lisämurheiden takia.

Vähältä piti, ettei hovikuljettaja Janne Helmikkala joutunut ajamaan Paunun bussia lähtöpaikaksi valitulta Lahdesjärven ABC:ltä takaisin tallille.

Lukon matka varmistui näet vasta lauantaina hiukan ennen puolta yötä, kun kaksi koronatestiin passitettua pelaajaa sai negatiivisen tuloksen. Pälkäneläisjoukkueen johto ehti informoida kriittisestä tilanteesta jo sekä Lentopalloliittoa että Sampoa.

Kun vielä passari Juhani Silkkisormi-Salminen lähti matkaan suoraan öisen päivystysvuoron jälkeen, lähtökohdat olivat kaukana ihanteellisesta. Tosin Salminen väitti kerran saunaillassa, että hän pystyy käsittelemään palloja pehmeästi vaikka aamuneljältä.

Palloja? Tulkitkoon jokainen niin kuin haluaa...

Kaiken tämän jälkeen Lukon fanit odottivat Pielaveden väliaikatietoja pelonsekaisin tuntein. Osa uskalsi sentään avata Sammon striimin.

Taustaan nähden kentällä tapahtui käsittämättömiä asioita. Sammon kohutun passarin Ilja Ivanovin pelättiin pitävän Lukon etukenttää pilkkanaan, mutta kuinka kävikään. Lukko napsi peräti 20 torjuntapistettä, valtavan määrän vaimennuksia ja päälle vielä hienoja puolustuksia.

Syötön, torjunnan ja puolustuksen pyhä kolmiyhteys pohjusti Lukon yllätystuloksen.

Pelin kulkuun nähden Lukko olisi voinut voittaa 3–1 tai jopa 3–0, mutta tässä vaiheessa ei parane sortua ahneuteen.

Mutta kerrataan kuitenkin sen verran, että Lukko johti ensimmäistä erää jo 18–16 ja neljättä vielä 17–15. Siinä vaiheessa Sampo oli jo köysissä, mutta ratkaiseva niitti jäi antamatta.

Toinen erä kääntyi Lukolle pitkälti Tomi Perkiön syöttöputken aikana. Se toi peräti yhdeksän pistettä. Kolmannen erän lopun sankariksi nousi 22-vuotissynttäreitään viettänyt Verneri Halttula. Hakkuri täräytti Lukon ensin 25–24-johtoon ja kruunasi iltansa sarjapisteen taanneella torjunnalla.

Perkiö ja Halttula kirjasivat Lukon suurimman pistemäärän. Sammon tarkkojen tilastojen mukaan molemmille kirjattiin 17 pistettä. Lukon oma tilastomies joutui jäämään kotiin koronapelon takia.

Lukon hellyyttävästä sentteristä Miko Köykästä ei voi olla pitämättä. Terona tunnettu ilopilleri on kunnostautunut tähän asti pääosin kentän ulkopuolisilla tempauksilla, mutta Pielavedellä saatiin vihdoin kaivattu näyttö myös pelitaidoista.

Köykkä napsi kuusi torjuntaa ja hyökkäsi virheettömästi. Niinpä hän toivoi hartaasti, että Savo Volleyn liigajoukkueen tarkkailijat olivat paikalla. Tämä kaveri on kuin luotu kauas isojen kaupunkien houkutuksista.

Halttulalle kirjattiin peräti seitsemän torjuntaa.

Kotikulmilleen palannut Lukko-libero Vili-Valtteri Help totesi vakavalla naamalla, ettei häntä jännittänyt ollenkaan. Viileä esitys tuki väitettä.

– Enemmänkin halusin näyttää vanhoille pelikavereille, että hallitsen homman. Kolme pistettä oli tarjolla, mutta erien lopuissa porukkaan iski pieni kipsi. Se on ymmärrettävää sarjatulokkaalle kauden ensimmäisessä pelissä, Help summasi.

Help sai suurimman tuen äidiltään ja kuuden vanhalta pikkuveljeltään Viljolta.

– Viljo kannusti Lukkoa todella vahvasti. Tämänhetkisten näyttöjen perusteella hänestä tulee parempi kuin minä. Lukon kannattaisi kiinnittää hänet alustavasti jo tässä vaiheessa, Help heitti.

Lukon luotsi Heikki Hemuli-Kosonen tutkaili tilastoja tutun kriittisesti, mutta kaikkien numeroiden taustalta löytyi kuitenkin sunnuntai-illan tärkein anti.

– Olen todella ylpeä joukkueestani. Todistimme, että pystymme pelaamaan lentopalloa tällä tasolla hieman varamiehisenäkin. Kuulumme ykkössarjaan, Kosonen tiivisti.

Historiallinen hetki. Lukko on voittanut ensimmäisen eränsä ykkössarjassa. Terävä bussikuljettaja Janne Helmikkala oli ihailtavasti hereillä ja tallensi lukemat Pielaveden liikuntahallin tulostaululta.