Kun huippuvalmentajat Juha Hämäläinen ja Jukka Tuovinen tapasivat tammikuussa legendaarisessa Pyynikin palloiluhallissa, heistä oli helppo aistia jälleennäkemisen riemua ja suurta kunnioitusta toisiansa kohtaan.

Kaksikko koki ikimuistoisia hetkiä 2002–03, kun heidän koutsaamansa joukkueet kohtasivat lentopallon liigafinaaleissa kahtena peräkkäisenä keväänä. Hämäläinen luotsasi Rantaperkiön Iskua ja Tuovinen Perungan Poikia.

Tulevana sunnuntaina herrasmiesten johtamat ykkössarjaryhmät ovat vastakkain Kostia Areenalla. Hämäläinen valmentaa nyt Pälkäneen Luja-Lukkoa ja Tuovinen Nurmon Jymyä.

Valitettavasti legendojen kohtaaminen vesittyi, mutta siihen on todella hyvä syy.

– Ehdottomasti olisin halunnut olla paikalla, mutta tämä ei ole mahdollista harmittavan yhteensattuman takia. Samaan aikaan on tyttären pojan ristiäiset. Ehdotin niiden siirtämistä vaivihkaa, mutta en saanut vastakaikua, Hämäläinen tuumi.

Niinpä miehille järjestettiin pikatapaaminen jo etukäteen.

– Tapasin ”Jullen” ensimmäisen kerran joskus 1990-luvun lopussa Varalan kursseilla. Päällimmäisenä jäi mieleen hänen kiihkeä suhtautumisensa valmentamiseen. Silmät alkoivat kiilua, kun ryhdyttiin juttelemaan lentopallosta. Keskustelut paranivat entisestään iltaisin, Tuovinen muisteli.

– Jukka lukeutuu suomalaisen lentopallovalmennuksen tukipylväisiin. Vai pitäisikö sanoa majakoihin. Ammattimaisuus paistoi läpi kaikesta tekemisestä. Kovaa paloa ei voinut olla huomaamatta, Hämäläinen kehui.

Se oli suomalaisen liigalentopallon kukoistuskautta. Seurat satsasivat valmennukseen, joukkueet harjoittelivat kaksi kertaa päivässä ja kaikessa toiminnassa oli tekemisen makua.

– Pakko mainita vielä, että siihen aikaan valmentajat olivat peleissä pikkutakki päällä ja kravatti kaulassa. Tänä päivänä koutsit pukeutuvat kuin pururadalle, Hämäläinen heitti.

Vuosituhannen alun keskinäiset finaalisarjat ovat jääneet elävästi mieleen. Keväällä 2002 sarjanousija PerPo eteni sensaatiomaisesti finaaliin asti, mutta Isku kesti suosikin paineet ja nappasi mestaruuden voitoin 3–1. Vuotta myöhemmin juhlittiin Rovaniemellä – PerPo kypsytti Iskun voitoin 3–2.

Kevään 2002 finaalisarja alkoi Tampereella dramaattisesti, kun Hämäläinen sijoitti sentteri Kenneth Aron ja laituri Hannu Husun väärinpäin viidennen erän aloituslipukkeeseen. Näin yhdessä vaiheessa oli kaksi keskimiestä verkolla ja yhdessä vaiheessa sentteri Anssi Vesanen nosteli PerPon pommikoneen Normunds Veinbergsin hyppysyöttöjä.

– Sekoitin numerot 3 (Husu), 4 (Aro) ja 6 (Matti Ollikainen). Hävettää, kun luvut olivat vielä alle kymmenen. Täytyy varmaan mennä uudestaan koulun penkille, Hämäläinen tuhahti pelin jälkeen.

Isku taisteli hämmästyttävän hyvin oudolla järjestyksellä ja taipui PerPolle lopulta 18–20.

– Juvosen Sampan ensimmäinen reaktio oli tutun itsevarma: ei haittaa yhtään mitään. Taistelimme hienosti, mutta se ei riittänyt aivan. Kukaan ei pysty sanomaan, olisimmeko voittaneet oikeallakaan järjestyksellä, Hämäläinen muisteli.

Hämäläinen laski pelin jälkeen kirjoittamiensa aloituslipukkeiden määrän.

– En muista enää, kuinka isoon lukemaan päädyin. Mutta joka tapauksessa se oli niin suuri, että jo tilastollisestikin piti tulla virhe.

Tuovinen muistaa finaalisarjan jälkeiset ajatuksensa.

– Kun ryhdyin maistelemaan tapahtunutta, ensiksi tuli tunne, että olimme kokonaisuutena paljon jäljessä. Kun pureskelin hiukan pidempään, tulin toisiin ajatuksiin. Päädyin siihen, että voimme kuroa eron kiinni seuraavaksi kaudeksi, kun harjoittelemme hyvin, Tuovinen kuvaili.

Ja niinhän siinä lopulta kävi. PerPo nousi rinnalle ja niittasi ratkaisun viidennessä finaalissa.

– Siihen aikaan finaalit pelattiin niin kuin ne kuuluukin pelata – vuorotellen kummankin kotikentällä. Kaikki muu on teennäistä, Tuovinen täräytti.

Iskun nopea pelityyli tuotti rovaniemeläisjoukkueelle paljon vaikeuksia.

– Iskun bravuurina oli laitamiesten (Ollikainen ja Tuomas Tihinen) käsien kautta lyönnit. He löivät helkkarin kovaa reunamiehen käsiin ja latvoista mäkeen. He olivat treenanneet tätä paljon ja osasivat sen tosi hyvin, Tuovinen kehui.

Hämäläinen on nauttinut näistä suorituksista aina.

– Vaikka jouduimme maistamaan karvasta kalkkia, hopea kiiltelee edelleen hyvin kirkkaana yöpöydän laatikossa, Hämäläinen tuumi.

Finaalisarjan päättyminen oli Hämäläiselle suuri helpotus talven murheiden jälkeen. Hän kävi tuskaisen kamppailun mystistä niveltulehdusta vastaan.

Pahimmassa vaiheessa hän pystyi nukkumaan kovien olkapääsärkyjen takia vain tunnin pätkiä – ja nekin istualtaan. Makuuasento oli pari kuukautta lähes sietämätön.

– En kyennyt nostamaan käsiäni verkon ylänauhaan enkä heittämään palloa. Pystyin vain puhumaan, Hämäläinen myönsi mestaruustaiston tauottua.

Nivelsäryt saatiin hallintaan kevään mittaan. Samalla hän pystyi luopumaan suurista lääkeannoksista.

– Sain pieniä viitteitä, miltä huumehörhöstä tuntuu. Kun jätin pillerit, kropassa kävi kuukauden melkoinen sähinä. Lääkkeisiin ehti tulla pieni riippuvuus, Hämäläinen kuvaili.

Nyt – 20 vuotta myöhemmin – valmentajasuuruudet tekevät parhaansa viedäkseen joukkueensa ykkössarjan pudotuspeleihin.

Hämäläinen innostui lähtemään Lukon avuksi kaksi vuotta sitten pääkoordinaattorin statuksella. Nurmoon muuttanut Tuovinen seurasi aikansa Jymyn treenejä, kunnes huomasi olevansa salissa ja tällä kaudella päävalmentajana.

– En ole lopettanut koskaan valmentamista. Halua löytyy edelleen. Kun avaan hallin oven töiden jälkeen, väsymyksestä ei ole tietoakaan. Olen salilla kuin pikkupoika, Tuovinen innostui.

Lukko ja Jymy kohtaavat Kostialla sunnuntaina klo 16.