WFCKU5HH79

Kostialle saapuu loppiaisena eksoottisia vieraita – Lukko kohtaa Färsaarten mestarin!

30.12.2022

Pälkäneläinen lentopallo siirtyy loppiaisena kansainväliseen aikakauteen, kun Luja-Lukon ykkössarjajoukkue kohtaa Kostia Areenassa Färsaarten valtiaan Mjølnirin.

Historiallinen kamppailu alkaa kello 16.00.

Mjølnir on voittanut Färsaarten mestaruuden peräti kaksitoista kertaa, joista neljä tuoreinta peräkkäin kausina 2018–22.

– Meille on suuri kunnia, kun näin hieno tilaisuus avautui. Tartuimme siihen innoissamme. Toivottavasti myös yleisö ymmärtää vierailun ainutlaatuisuuden, Lukon manageri Jari Perkiö tuumi.

Pälkäneen lentopallo on ottanut valtavia harppauksia Kostia Areenan valmistuttua syksyllä 2018. Sen jälkeen Lukko on kasvanut humoristisesta alasarjaryhmästä kilpailukykyiseksi ykkössarjajoukkueeksi hämmästyttävän nopeasti. Lukko pelaa nyt kolmatta kautta Suomen toiseksi korkeimmalla tasolla.

– Jos joku olisi sanonut neljä vuotta sitten, että Lukko nousee ykkössarjan keskikastiin ja pelaa kansainvälisen ottelun, olisin kysynyt onko lääkitys kunnossa, Perkiö heitti.

Mjølnir saapuu loppiaisviikolla Tampereelle ja kohtaa vierailunsa aikana myös Lempo-Volleyn ja Rantaperkiön Iskun ykkössarjajoukkueet.

Vierailun takana on joukkueen argentiinalainen pelaajavalmentaja Cristian Imhoff, joka tutustui Lempon tukipilariin Tomi Rumpuseen kaudella 2015–16. He olivat silloin joukkuekavereina romanialaisessa Tricolour LMV Ploiestissa.

– En tiedä, miten kovassa kunnossa Imhoff on nykyään. Siihen aikaan hakkuri olisi pärjännyt varmasti Suomen liigassa, Rumpunen kuvaili.

Imhoff on tällä hetkellä 36-vuotias. Hän on vaikuttanut Färsaarilla vuodesta 2020 lähtien ja luotsannut siellä junioreiden ja naisten maajoukkuetta. Nyt vastuulla on miesten maajoukkue.

Imhoffia voidaan kutsua hyvällä syyllä kiertolaiseksi, sillä hän on pelannut Argentiinan ohella Espanjassa, Belgiassa, Indonesiassa, Turkissa, Romaniassa ja Färsaarilla. Kovimpana meriittinä on belgialaisen huippujoukkueen Roeselaren edustaminen.

Vierailija rakentuu maajoukkuemiesten ympärille. Färsaaret pelasi viime kesänä EM-karsintaa samassa lohkossa Belgian ja Viron kanssa. Belgia ja Viro ovat suurin piirtein Suomen tasoisia joukkueita. Niinpä ei ollut mikään ihme, että kaikki pelit päättyivät 0–3-tappioon.

Mjølnir testaa Suomen-matkan aikana kolumbialaista yleispelaajaa Cristian Barriosia, joka on pelannut viime ajat Espanjassa.

Lukko saa loppiaisena vieraakseen hallitsevan Färsaarten mestarin.