WFCKU5HH79

Kova tupla edessä – Lukko kohtaa kaksi mahtiseuraa

13.11.2020

Luja-Lukon ykkössarjajoukkueella on edessään kauden ensimmäinen tuplaviikonloppu.

Lukko käy lauantaina Pyynikillä Rantaperkiön Iskun vieraana ja jatkaa urakkaansa sunnuntaina kotiottelulla Pielaveden Sampoa vastaan.

Pälkäneläisten molemmat vastustajat kuuluvat suomalaisen lentopallon mahtiseuroihin.

Iskun ansiolistalta löytyy neljä Suomen mestaruutta, seitsemän SM-hopeaa ja kahdeksan SM-pronssia. Hienot saavutukset vetävät luonnostaan hiljaisiksi.

Myös Sampo pystyy lyömään pöytään kovat meriitit – kolme Suomen mestaruutta, neljä SM-hopeaa ja neljä SM-pronssia.

Nyt nämä takavuosien jätit vetävät henkeä ykkössarjassa ja rakentavat vähitellen pohjaa uusille sankaritarinoille.

Lukko on kohdannut molemmat viikonlopun vastustajat jo kertaalleen syksyn mittaan.

Isku hallitsi Kostialla pelattua harjoituskamppailua selkeästi ja otti 4–0-voiton.

Sampo joutui tekemään täyden päivätyön pälkäneläisten historiallisessa sarja-avauksessa. Lukko johti kamppailua jo 2–1 ja oli pitkään niskan päällä myös neljännessä erässä, mutta lopulta pielaveteläisisäntä käänsi kamppailun edukseen 3–2.

Sammon vaikeudet herättivät voimakkaita reaktioita huippuotteisiin tottuneessa pielaveteläisyleisössä. Kaikki livestreamin kautta kantautuneet huudot eivät olleet lasten (eivätkä herkimpien naisten) korville sopivaa kuultavaa.

Yhdessä vaiheessa näytti siltä, että osa Sammon pelaajista alkoi täristä kovassa paineessa kuin haavanlehti.

Jos Lukolta olisi löytynyt edes hiukan enemmän ykkössarjakokemusta, joukkue olisi palannut presidentti Urho Kekkosen synnyinsijoilta täyden pistepotin kanssa.

Lauantainen Lukko-peli on Iskulle ensimmäinen joukkueen kärsimän koronakaranteenin jälkeen. Mielenkiintoista nähdä, miten lähes kolmen viikon pelitauko on vaikuttanut tamperelaisten otteisiin.

Iskun arsenaalista löytyy koko ykkössarjan murhaavin pallontappaja. Paavo Piian-veli Korhonen voitti pistepörssin viime kaudella tyrmäävällä ylivoimalla ja on vallannut kärkipaikan taas.

Sammon ykkösnimiä ovat takuuvarmaa työtä tekevä Lasse Räisänen ja Ivanovin klaanin seuraava virtuoosi Ilja Ivanov. Ilja on maajoukkuepassari Fedor Ivanovin pikkuveli ja Sampoa luotsaavan Sergei Ivanovin poika.

Myös Sergei Ivanov oli takavuosina pelintekijä. Hän muodosti pitelemättömän tutkaparin nykyään Tuto Volleyta luotsaavan hakkurin Ruslan Zhbankovin kanssa.

Zhbankov vieraili Kostialla lokakuun puolivälissä. Nyt on Ivanovin vuoro. Molemmat voittivat peliurallaan Suomen mestaruuden. Sama pätee Kuortanetta johtavaan Tapio Kangasniemeen, joka poikkesi Pälkäneellä lokakuun lopussa.

Tämä lista todistaa osaltaan sen, miten kova sarja ykkössarja on.

Lauantain kamppailu alkaa Pyynikillä klo 13 ja sunnuntain peli Kostialla tutusti klo 16.

Lukon alkukausi on sisältänyt myös ilonhetkiä. Tässä riemuitsevat Tomi Mäenpää (edessä vas.), Jere Puolakka ja Verneri Halttula sekä Vili Help (takana vas.), Tomi Perkiö ja Reko Käenniemi. Kuva: Rami Myllymaa.