WFCKU5HH79

Lukko täydensi rivejänsä – kaksi jatkosopimusta ja Tomi Mäenpää uutena mukaan

9.10.2020

Ykkössarjassa debytoiva Luja-Lukko täydensi ryhmäänsä kauden kynnyksellä.

Pälkäneläisjoukkue teki jatkosopimukset viime kaudelta tuttujen Joonas Järnvallin ja Valtteri Tynyksen kanssa. Lisäksi vahvuuteen nostettiin kokenut Tomi Mäenpää.

Samalla laituriosastoon saatiin kaivattua leveyttä.

Näin Lukolla on kaikkiaan kolmetoista omaa pelaajaa.

– Hyvin treenaavat ja joukkueeseen sitoutuneet pelaajat ovat meille arvokas lisä. Näiden kolmen merkitys on korostunut viime viikkoina farmiseurojemme koronakaranteenien ja muiden koronaratkaisujen seurauksena, Lukon valmentaja Heikki Hemuli-Kosonen painotti.

Järnvall, 23 vuotta ja 190 senttiä, ja Tynys, 22 ja 179,  ovat harjoitelleet joukkueen kanssa kesäkuun alusta lähtien. Mäenpää, 38 ja 183, liittyi joukkoon loppukesästä. Hänen osaltaan on menossa vielä sisäänajovaihe.

Järnvall on saanut paljon peliaikaa syksyn mittaan, kun hänen veljensä Ville on parannellut selkäänsä.

Tynys joutui harmittavalle sairauslomalle juuri kauden aattona peukalo-operaation takia. Vamma tuli lentopallokenttien ulkopuolella. Samalla hän pääsee kuntouttamaan kunnolla jo jonkin aikaa vaivannutta olkapäävaivaa.

Monessa roolissa kokeillut atleetti ehti pelata ennen Lukkoon liittymistään Littoisten Työväen Urheilijoissa, Kalevan Lentopallossa, Akaa-Volleyssa ja Lempäälän Jyryssä.

– Olin tajuttoman tyytyväinen ykkössarjapaikasta. Tämän eteen on tehty kovasti töitä sekä salilla että taustalla, Tynys kuvaili.

Tynys sai taannoin ensituulahduksen ykkössarjasta päästyään kokeilemaan Suomen toiseksi korkeimmalla tasolla Akaa-Volleyn paidassa.

– Erittäin siistiä kokea, miten hyvin Lukko pystyy haastamaan tämän sarjan joukkueet.

Järnvall sai ykkössarjakasteensa heti avausottelussa Pielavedellä. Ylöjärvellä kasvanut laituri kokosi itsensä mainiosti vaikean alun jälkeen.

– Ykkössarjapaikka oli kovasti toivottu ja odotettu juttu. Olen haaveillut tästä mahdollisuudesta yläasteen päättymisestä lähtien. Nyt tämä muuttui todeksi, Järnvall iloitsi.

Tämä kausi tietää Järnvallille ja muille Lukon pelaajille astumista uuteen maailmaan.

– Haastamme kaikki vastustajat niin hyvin kuin ikinä pystymme. Pudotuspelipaikka olisi kova suoritus nousijajoukkueelta, Järnvall puntaroi.

Pudotuspeleihin selviytyy runkosarjan kahdeksan parasta.

Mäenpään seuraluettelosta löytyvät muun muassa FC-57, Nakkilan Paterit, Aitolahden Riento, Häijään Äijät ja viime kauden joukkue Oripään Urheilijat.

– Hyvä valmennus on olennainen juttu kehittymistä ajatellen – ja Lukossa sitä on tarjolla. Toivottavasti otan taas napsun eteenpäin, Mäenpää arvioi.

Miten kova juttu ykkössarjapaikka on?

– Loistava asia seuralle, paikkakunnalle ja myös minulle, Mäenpää vastasi.

Tärkeät lenkit. Valtteri Tynys (vas.) ja Joonas Järnvall jatkavat Lukossa. Kuva: Asko Niemi.
Lisää kokemusta. Tomi Mäenpää liittyi Lukon vahvuuteen.