WFCKU5HH79

Myös Hurrikaanin ja VaLePan vahvat miehet Lukon tukena

7.10.2020

Liutun samettikurkku Mikko Heinämäki odottaa malttamattomana Luja-Lukon sunnuntaista kotiavausta.

Heinämäki on harjoitellut hehkuttamista jo Lukon harjoituspeleissä sekä Ilveksen kiekkopeleissä ja LP Kangasalan lentopallo-otteluissa.

Näin Lukon hovikuuluttaja lähtee huippuvireessä historialliseen kamppailuun. Lukko pelaa ensimmäisen kotiottelunsa ykkössarjassa. Vastustajaksi saapuu Napapiirin Palloketut.

Tiettävästi Heinämäki ei kajauta tällä kertaa Maamme-laulua – niin kuin hän teki toissa keväänä, kun Lukko eteni odottamattomasti kakkossarjan välieriin.

Heinämäen hienoa loppusilausta on edeltänyt poikkeuksellisen kova urakka. Suomen toiseksi korkein sarjataso ja kaikkia riivaava korona ovat aiheuttaneet pälkäneläisille valtavasti lisätöitä.

Lukko on erittäin kiitollinen kaikille tukijoilleen, jotka ovat mahdollistaneet joukkueelle ikimuistoisen taipaleen. Sponsoreista myöhemmin lisää, kun kaikki keskustelut ja neuvottelut saadaan vietyä maaliin asti.

Lukko kumartaa syvään toiminnalle elintärkeiden auttajien edessä.

Suuri peukku lähtee myös kaikille kausikortin ja erityisesti tukikausikortin ostaneille. Käytännössä useat tukikausikortin hankkivat henkilöt tietävät jo ostaessaan, että kortin käyttö jää vähäiseksi tai sitä ei tule ollenkaan. Lämmin kiitos kaikille!

Kuusamolaista naisten liigajoukkuetta Pölkkyä luotsaava Tuomas Alatalo ja oululaisen sanomalehden Kalevan toimittaja Kimmo Siira luovuttivat omat korttinsa Pälkäneen kirjastoon. Näin kuka tahansa pääsee nauttimaan Lukon otteista lainaamalla kortin.

Pitkäaikaiset kansanedustajat Olavi Ala-Nissilä ja Arto Satonen löivät oman kortensa kekoon. Ala-Nissilä tunnetaan vahvana Hurrikaanin ja Satonen VaLePan miehenä.

Kangasalan kova lentopallomies Marko Järvenpää liittyi joukkoon – nyt Rantaperkiön Iskun puolesta. Viime keväänä Järvenpää kävi auttamassa Lukkoa juuri ennen kuin kausi keskeytyi.

Tukikausikortit:

Olavi Ala-Nissilä

Tuomas Alatalo

Marko Järvenpää

Erkki Kauppinen

Olli Näsi

Patse

Jarmo Pikkuharju

Antti Rantala

Antti Raunio

Arto Satonen

Kimmo Siira

Kirsi Urkko

Pallo peliin! Lukon hovikuuluttaja Mikko Heinämäki odottaa innoissaan sunnuntaista kotiavausta.