Takana on Lukon ensimmäinen ykkössarjakausi. Kausi oli odotetun haastava, opettavainen ja ainakin näin valmennuksen näkökulmasta raskas. Ratkaisu lähteä ykkössarjaan oli kuitenkin oikea, sillä tälle joukkueelle kakkossarjapelit eivät enää tuoneet riittävästi haasteita. Lisäksi ykkössarjassa pelaaminen takasi sen, että ylipäätään pystyimme pelaamaan ja harjoittelemaan.

Joukkue asetti tavoitteeksi pääsyn pudotuspeleihin. Tähän emme kuitenkaan yltäneet – ja tuloksellisesti se oli ainakin itselleni pettymys.

Kausi alkoi hyvin, kun olimme yllättää Pielaveden Sammon heidän kotisalissaan historiallisessa sarja-avauksessa. Se peli päättyi tappioksemme 2–3 ja antoi hieman suuntaviivoja tulevaan. Fysiikkamme ei ollut riittävä avausottelun voittoon eikä pitkässä juoksussa myöskään tämän sarjan vaatimuksiin nähden.

Syyskausi sujui enemmän tai vähemmän mollivoittoisesti ja tämän sarjan vaatimustasoon opetellessa. Jo ennen kauden alkua koimme takaiskun, kun emme pystyneet kovista yrityksistä huolimatta vahvistamaan laitaosastoamme odotetulla tavalla.

Lisäksi joukkueen paras pisteidentekijä ja pelillinen selkäranka Ville Järnvall poti selkäänsä koko syyskauden. Kun vielä passaritilanne eli alkukaudesta, niin lähtökohta kauteen oli enemmän kuin haastava. Toisaalta tämä tilanne antoi muille pelaajille mahdollisuuden päästä pelaamaan ja näyttämään tasoaan kentällä ykkössarjassa.

Hakkuritilanne ratkaistiin siten, että alun perin passarin tontille tullut Verneri Halttula istutettiin hakkuriksi. Tästä roolinvaihdoksesta iso hatunnosto "Vennille", joka teki kovasti hommia koko kauden ajan kehittyäkseen uudella pelipaikalla. Toisena liberona kauteen lähtenyt Jere Puolakka palasi pikku hiljaa passarin tontille.

Pitkin sarjakautta pelimme alkoi parantua. Kun Ville saatiin peliin mukaan ja Jeren passipeli sekä fyysinen kunto kohenivat kauden aikana, niin loppukaudesta pystyimme haastamaan tosissamme jo sarjan kärkijoukkueita sekä ottamaan muutaman voitonkin.

Voitoista viimeinen (vastassa East Volley) oli makein, koska otimme sen ilman farmiapuja omalla ryhmällämme. Kehitystä siis kauden aikana tuli ja viimeistään viimeisessä ottelussa todistimme voiton myötä kuuluvamme tähän sarjaan.

Mitään isompia yllätyksiä sarja ei tuonut eteen. Yksi suurimmista opetuksista oli kuitenkin se, että tässä sarjassa pitää olla kakkossarjaan nähden huomattavasti paremmassa fyysisessä kunnossa voittaakseen otteluja.

Toki myös tekninen taso ja suoritusvarmuus pitää olla paremmalla tasolla, mutta hyvä fysiikka auttaa tähän paljon. On helpompi lyödä palloa, kun sen pääsee tekemään riittävän korkealta – ja on helpompi liikkua pallojen alle, kun jalat toimivat sähäkästi ja räjähtävästi. Tähän fyysiseen vaatimustasoon en pystynyt valmistamaan joukkuettamme riittävän hyvin. Loppukaudesta pääsimme kuitenkin jo hajulle.

Kauden aikana meitä kävi auttamamassa muutama farmipelaaja liigaympyröistä. Iso kiitos tästä VaLePalle ja Paavo Kaskelle sekä Akaalle ja Aatu Pölläselle. Molemmat pelaajat tekivät ahkerasti töitä, kun olivat mukana kanssamme. Yhteistyö molempien liigajoukkueiden valmentajien kanssa toimi erinomaisesti. Harmi, ettei korona mahdollistanut tiiviimpää farmiyhteistyötä ja pelaajien liikkumista. Aatun avustamana voitimme kevätkaudella ensimmäisen pelimme.

Ykkössarjan taso oli kokonaisuudessaan jopa odotettua hieman kovempi – ja kärkijoukkueet olivat hyvin lähellä liigatasoa. Tästä hyvänä osoituksena olivat Suomen cupin pelit Lempo-VaLePa ja TuTo-Savo Volley. Molemmissa peleissä ykkössarjan kärkijoukkueet pitivät kauden liigafinalisteja tiukoilla.

Oman näkemykseni mukaan ero kakkossarjan kärjen ja ykkössarjan hännän välillä on suurempi kuin ykkössarjan kärjen ja liigan hännän välillä. Tässä mielessä ykkössarja luo hienon väylän ja mahdollisuuden niille pelaajille, jotka haluavat kehittyä kohti liigatasoa ja pidemmällekin. Entiset liiga- ja ammattilaispelurit eri joukkueissa pitävät huolen siitä, ettei voittoja irtoa helpolla.

Nousujohteisesti sujunut kausi antaa hyvät lähtökohdat seuraavaan kauteen. Nyt tiedetään ykkössarjan vaatimustaso paremmin. Vaikka sitoutuminen oli kohtalaisen hyvää, niin mielestäni harjoittelua pitää kehittää edelleen vaativampaan suuntaan ja erityisesti fysiikkaharjoittelun osalta.

Omasta puolestani haluan lausua ison kiitoksen Lukon taustajoukoille ja tukijoille sekä tietysti myös itse pelaajille ja valmennuksen apujoukoille. Nämä kolme vuotta, jotka olen Lukossa valmentanut, ovat olleet hienoa aikaa.

Joukkueessa on ollut alusta asti rento tekemisen meininki ja mainio yhteishenki. Tätä eivät edes tämän kauden useat tappiot horjuttaneet. Olen erityisen ylpeä, että pystyimme pitämään peleissä ja harjoituksissa positiivista ilmapiiriä yllä vaikeinakin hetkinä.

Lukon joukkueen rooli koko lajia ja seutukuntamme lentopalloa ajatellen isossa kuvassa on selkeä. Lukko haluaa tarjota ympäristön, jossa harjoitellaan hyvin ja olla yksi etappi eteenpäin haluavien pelaajien uralla.

Taustat antavat täyden tukensa sekä pelaajille että valmennukselle. Välittämisen ilmapiiri huokuu kaikesta tekemisestä. Joukkueen eteen pyritään tekemään täysimääräisesti se, mihin resurssit antavat mahdollisuuden.

Voin suositella Lukkoa kenelle tahansa pelaajalle, joka haluaa pelata ja kehittyä rennossa, mutta tosissaan töitä tekevässä ilmapiirissä Pälkäneen kunnan tarjoamissa erinomaisissa olosuhteissa.