WFCKU5HH79

Paelkaene Gardenin kenguru SM-pronssille – Koukkula seuraa Lukon esityksiä tiiviisti

3.9.2021

Tarunhohtoisen Paelkaene Gardenin yleisöä ihastuttanut Topias Tarratossu-Koukkula on säilyttänyt hyppyvireensä ja järkensä kyseenalaisesta asuinpaikasta huolimatta.

Kun Koukkula muutti taannoin Tampereelta Turkuun, moni pelkäsi kolmiloikkaajan menettävän tuloskuntonsa ja iloisen mielensä.

Mutta ei – Koukkula muisti juurensa Kalevan kisojen hienon finaalin jälkeen. Hän sivusi ennätystänsä 16,14 ja pokkasi SM-pronssia.

– Täällä Aurajoen varrella seuraillaan tiiviisti tulevaakin sarjakautta. Toivottavasti Lukon pelit jatkuvat mahdollisimman pitkälle kevääseen. Tsemiä kauteen, Koukkula viestitti.

Kangasalalaislähtöinen kenguru ihastutti pälkäneläisyleisöä kausilla 2013–15 vahvistaessaan Lukon joukkuetta.

Siihen aikaan Lukon johto pelkäsi, että huimissa korkeuksissa leijuva Koukkula satuttaa päänsä Gardenin kattorakenteisiin.

Pramealta Kostia Areenalta löytyisi kunnolla tilaa Koukkulan mahtihypyillekin, mutta lentopallo on hänelle ainakin tällä hetkellä pelkkä harrastus. Toki jonkinlaisena esteenä on myös pitkä matka länsirannikon rämeikköön.

– Kalevan kisojen esitys antoi uskoa tulevaan. Katseet siirtyvät pikku hiljaa ensi kesän Universiadeihin ja mahdollisiin EM-kisoihin, Koukkula kuvaili.

Palkintokaapista löytyy nyt kuusi Kalevan kisojen mitalia. Hopean rinnalle tuli jo viides pronssi.

– Finaali oli loppujen lopuksi aika perustekemistä.  Juoksu kulki hyvin ja kontaktit osuivat kohdilleen. Silti ennätystä sivunnut hyppy ei ollut mikään superonnistuminen.

Koukkulan kesä alkoi ikävällä kantapäävammalla. Sen takia kesäkuu meni aika lailla ohi.

– Hyppykarnevaaleilla hyppy kulki taas erittäin lupaavasti (15,92). Raapaisin siellä elämäni pisimmän pompun, mutta valitettavasti kengänkärjellä yliastuttuna, Koukkula kertasi.

Sen jälkeen loikkien pituudet hiipuivat taas 15,50:n tuntumaan. Niinpä olo oli epävarma Kalevan kisojen aattona.

– Tiesin potentiaalini, mutta en uskaltanut odottaa ihmeitä ailahtelevan kesän jälkeen.

Siihen nähden Ratinassa tuli hieno tasonnosto.

Topias Koukkula (vas.) ja Daniel Kosonen pitävät Lukon lippua korkealla myös yleisurheilureissuilla.