WFCKU5HH79

Petteri Miettinen on seurannut mielihyvällä Lukon edistysaskeleita – "Ymmärretäänköhän saavutuksen arvoa vieläkään?"

1.3.2021

Kun Luja-Lukon edellinen päävalmentaja Petteri Peräseinä-Miettinen saapui kotiotteluun, hän suuntasi kulkunsa vaistomaisesti kohti tarunhohtoista Paelkaene Gardenia.

Kulttipaikassa on syntynyt lukuisia legendaarisia tarinoita varsinkin perjantaisin, kun Lukko aloitti sarjapelinsä kievarimyönteisesti iltakahdeksalta.

Toki pitkäaikaisessa lentopallopyhätössä sattui ihmeellisiä asioita myös treenien aikana. Kuten eräänä pimeänä keskiviikkoiltana, kun Miettinen innostui lyömään palloa oikein kunnolla.

Valitettavasti suuntaus oli pahasti hukassa kivikovaa torjuntaa vastaan. Pallo osui suoraan katon tuntumassa olleeseen kelloon. Sen jälkeen kaikki pelikaverit ryhtyivät kutsumaan Miettistä Peräseinäksi – ja kutsuvat edelleen.

Miettinen oli kuuluisa myös venyttelystään tai tarkemmin sanottuna venyttelemättä jättämisestä. Kukaan ei nähnyt laiturin tekevän näitä liikkeitä koskaan. Kerran asiaa tiedusteltiin vaivihkaa kioskia pitäneeltä vaimolta. Noora pyöritti hämmentyneenä päätänsä.

Miettinen muodosti tällä alueella lyömättömän kaksikon keskitolppa Kimmo Lehtelän kanssa. Letkukäsi ojenteli käsiänsä vain oluttuopin kanssa.

Nykytolppa Miko Köykkä luulee olevansa kuningas tällä(kin) saralla, mutta hän on valovuoden perässä parivaljakkoa Miettinen-Lehtelä.

Miettinen myönsi rehellisesti, että hän hoksasi vasta Gardenin oven tuntumassa erehtyneensä paikasta. Hänet oli kutsuttu luonnollisesti Kostia Areenalle.

– Täällä on ihan huikeat puitteet, Miettinen suitsutti.

Miettinen ehti tehdä pitkän rupeaman Lukossa. Pelivuosia kertyi 7–8. Sen jälkeen seurasi kolmen vuoden valmennusjakso – ensin kaksi vuotta apukoutsina ja päälle vuosi vastuuluotsina.

Sen jälkeen hän jatkoi matkaansa Aitolahden Rientoon ja edelleen Iskun B-junioreihin. Nyt on menossa välivuosi.

– Tuli itsetutkiskelun paikka, kun harrastuksen ja vuorotyön yhdistäminen osoittautui aika mahdottomaksi yhtälöksi. Söi miestä aika lailla.

Nyt tilanne olisi helpompi, kun psykiatrinen sairaanhoitaja siirtyi päivätyöhön Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiöön. Hän hoitaa yliopisto- ja korkeakouluopiskelijoiden mielenterveyttä.

– Katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Lentopallo on ollut aina aika iso osa elämääni. Nytkin seuraan tosi tarkasti miesten ja naisten liigaa sekä miesten ykkössarjaa, Miettinen tuumi.

Hän on seurannut suurella mielihyvällä Lukon edistysaskeleita.

– Ykkössarjatapojen opettelu vei aluksi aikansa, mutta joukkue on mennyt kauden mittaan hirveästi eteenpäin. On tuo Heikki (valmentaja Kosonen) melkoinen seppä. Kovan luokan tekijämies, Miettinen kehui seuraajaansa.

Ykkössarjahaave heitettiin ilmoille jo silloin, kun Miettinen luotsasi Pälkäneellä. Siinä vaiheessa Suomen toiseksi korkein sarja tuntui vielä hyvin kaukaiselta.

– Tämä on valtavan iso juttu pienelle paikkakunnalle. Ymmärretäänköhän saavutuksen arvoa täysin vieläkään?

Lukon joukkueessa on edelleen pelaajia, jotka hikoilivat jo Miettisen vetämissä harjoituksissa.

– On ollut hienoa seurata, miten paljon Järnvallin Ville ja Perkiön Tomi ovat menneet eteenpäin. He ovat nyt joukkueen peruspilarit.

Myös muita tuttuja kasvoja löytyy Reko "Ei koskaan Panaman ohi" Käenniemestä lähtien.

Lukon edellinen valmentaja Petteri Miettinen kävi katsastamassa Lukon nykyvireen ja totesi sen erittäin hyväksi. Kuva: Outi Pettersson.