WFCKU5HH79

Suomen mestari ja Turengin taikuri Lukon vahvuuteen – Kosonen voi opettaa Laineelle mediakäytäntöjä

28.9.2021

Hyvät naiset ja herrat – tässä kaksi uutta Luja-Lukon sopimuspelaajaa hiukan eri pohjalta.

Kostian heinäsirkka Daniel Kosonen on tottunut mediatentteihin Suomen parhaana korkeushyppääjänä. Turengin taikuri Jouni Laine vasta opettelee ykkössarjan tavoille.

– En mä tällaisia osaa, Laine tokaisi neitsyyshaastattelussaan.

Vastapainoksi 30-vuotiaalta ja 185-senttiseltä yleispelaajalta löytyy runsaasti elämänkokemusta. Se on nähty useamman kerran, kun hän on tuonut lapsensa Kostian lehtereille päästäkseen treenaamaan.

Hattu pois ja lämpimiä terveisiä elämänkumppanille!

Kososella on ikää vasta 21 vuotta ja mittaa 192 senttiä. Hän on treenannut ihailtavalla sykkeellä ja antaumuksella päästyään toden teolla mukaan Ruotsi-ottelun koronakaranteenin jälkeen.

Vaikka kyseessä on korkeushypyn Suomen mestari, hän ei tee tippaakaan numeroa itsestään. Harjoituksissa käy kaikki paikat pallonkerääjästä ykköshakkuriin.

"Ransu" halusi jäädä Pälkäneellä, vaikka Heikki-isä lähti Rantaperkiön Iskun luotsiksi. Perhesopu oli vaarassa jo harjoitusottelussa, kun poika viittasi kintaalla tamperelaisten torjuntataktiikalle.

Mielenkiintoista nähdä, missä roolissa Kososta peluutetaan. No – tuskin sentään passarina.

1) Mikä toi Lukkoon?

Kosonen: – Lukko on ollut mun paras lentopalloseura. Jätkät ja seurajohto ovat olleet koko ajan mun tukena yleisurheilupuolella. Ja ennen kaikkea täällä on kivaa.

Laine: – Kun kakkossarja keskeytettiin viime kaudella, ryhdyin pohtimaan riittäisivätkö taitoni korkeammalle sarjatasolle. Tiedustelin asiaa Lukon geeämmältä Jari Perkiöltä sähköpostilla. Hän vastasi, että kaikki saavat mahdollisuuden näyttää. Sillä tiellä ollaan.

2) Päällimmäiset vaikutelmat kesästä?

Kosonen: – Olin suurimmilta osin hyppimässä korkeutta, mutta aina kun kävin Kostialla, oli hyvä pöhinä päällä.

Laine: – Voisiko tämän kysymyksen vaihtaa johonkin toiseen? Omatoimijakso alkoi aika pian sen jälkeen, kun liityin ryhmään. Muutenhan kesä oli lämmin.

3) Oma vire ja odotukset kaudelta?

Kosonen: – Oma vire on parempi kuin koskaan, mutta vielä parempaa on luvassa. Tavoitteena on pleijaripaikka. Mennään siitä sitten peli kerrallaan eteenpäin.

Laine: – Hyvässä tikissä ollaan. Toki kunto ja pomppu nousevat vielä. Lähdetään voittamaan joka peliä. Voidaan olla hiukan pettyneitä, ellei päästä pudotuspeleihin.

4) Miten hyvin ja millä konsteilla Lukko pärjää?

Kosonen: – Me voimme voittaa hyvänä päivänä kenet vaan. Pääarkkitehteina toimivat armoton taistelutahto, tasonnosto joka jätkältä viime kaudesta, uudet vahvistukset ja loistava yhteishenki. Se on parantunut koko ajan.

Laine: – Ennen kaikkea vahvalla puolustamisella. Kairataan vastustajan moukut ja heitot ylös. Sen jälkeen meidän passarivelhot hoitavat kyllä pallot tappopaikoille.

Lukon uudet sopimuspelaajat: Daniel Kosonen (vas.) on Suomen mestari, Jouni Laine tulee Turengista. Kuva: Asko Niemi.