WFCKU5HH79

Tähtäimessä historiallinen pudotuspelipaikka – Lukko on varautunut East Volleyn kierouksiin

26.2.2023

Tamperelaisen huippuhotellin (nimestä lähtien) herkuista nauttinut East Volley saapuu sunnuntaina Kostialle yhtä arvaamattomana kuin aina ennenkin.

Äveriäs savonlinnalaisjoukkue haluaa näyttää varmasti kaapin paikan nöyrälle pälkäneläisvastustajalle ja ennen kaikkea ”omalle pojallensa” Jere Puolakalle.

East Volley teki poikkeuksellisen juonikkaan ratkaisun lepuuttamalla ykköslaituriansa Teemu Silventoista lauantaisessa Lempo-ottelussa, vaikka panoksena oli runkosarjan voitto.

Näin Silventoinen jaksaa nyt ainakin hämmentää, ellei leiju edelleen suurkaupungin lumoissa.

Luja-Lukolle jäi runsaasti revanssinälkää vajaan kuukauden takaisesta vieraskamppailusta, mutta vielä enemmän kaivelee viime kauden kohtaaminen.

Silloin East Volley pääsi pälkäneläisten ihon alle kierolla taktiikalla ja pilasi koko isäntäjoukkueen joulumielen.

Taktiikan ytimenä oli ylenmääräinen tuulettelu jokaisen pisteen jälkeen – myös vastustajan virheiden jälkeen.

Oli lievästi sanottuna koomista katsella, kun Ilkka Sairanen pomppi riemuringissä savonlinnalaisten pisteiden jälkeen.

Sairanen on kiistattomasti erinomainen pelaaja, mutta hulvaton tuulettelu ei ole todellakaan ominaista vuorenvarmalle kivikasvolle.

Silloin Lukon esitys oli koko kauden heikoin. Niinpä otteluvalmentaja Petteri Miettinen esitti julkiset pahoittelut kaikille pääsylipun ostaneille. Ne rahat menivät hukkaan.

Pääkoordinaattori Juha Hämäläinen löysi tyylilleen uskollisesti positiivisen puolen myös mahalaskusta.

– Tätä ei kannata jäädä märehtimään eikä murehtimaan. Takki oli tyhjä fyysisesti ja varsinkin henkisesti. Pojat ovat pumpanneet itsestään kaiken irti syksyn mittaan, Hämäläinen painotti.

Nyt Lukko pelaa kauden viimeisen kotiottelunsa runkosarjassa ja haluaa varmasti esiintyä edukseen uskollisten katsojien edessä.

Panosta riittää yllin kyllin. Lukko metsästää historiansa ensimmäistä pudotuspelipaikkaa. Taisto on huippukireä. Sijoilla 6–9 olevat joukkueet ovat kolmen pisteen sisällä. Yksi tästä kvartetista jää loppuhuipennuksen ulkopuolelle.

Kostialla nähdään myös kauden pisterohmujen välinen kamppailu. Eastin hakkuri Taavi Tuominen johtaa ykkössarjan pörssiä. Lukon kapteeni Teemu Kuusela on kakkosena.

K-Supermarketin tarkkuuskilpailu tuo tutun piristysruiskeen pitkälle erätauolle. Palkintopotissa on jo 175 euron potti.

Yleisölle on myynnissä normaalitarjonnan lisäksi myös paistettuja makkaroita.

Jännityskamppailu alkaa Kostialla klo 16.00.

Lukko lähtee sunnuntaiseen trilleriin kapteeni Teemu Kuuselan johdolla. Kuva: Rami Myllymaa.