Luja-Lukon edellinen päävalmentaja Petteri Peräseinä-Miettinen seurasi ihmeissään lauantaisen Isku-ottelun pelaajaesittelyitä.

– Olin varma, että Mattilan Ville keplottelee itsensä tv-pelin kokoonpanoon ja hoitaa itselleen parhaan pelaajan palkinnon, vaikka ei kävisi kentällä ollenkaan. Onneksi olin väärässä, Miettinen lohkaisi.

Miettinen viittasi Lukon apuvalmentajan rajattomaan itseluottamukseen. Takavuosina hän oli omasta mielestään kentän paras melkein joka pelissä – ja muisti nostaa asian esille vuorenvarmasti.

Kun Oripään palkintoraati ei kelpuuttanut veteraanisentteriä edes kuuden pelaajan ehdokaslistalle, Mattila vetosi tyynesti joukkuehengen kohottamiseen.

– Sanoin valitsijoille jo etukäteen, että ottavat jonkun muun. Ettei kenellekään jää pahaa mieltä. Meillä on nyt niin hyvä meininki porukassa. Siksi paluumatkaa varten on varattu tavallista enemmän aikaa, Mattila päästeli.

Kun Mattila nosti esiin palkintoraadin ohjaamisen, joukkuekavereiden mieleen palautui edellistalven vierailu Ylöjärvellä.

Silloin toinen Lukko-tolppa Reko Röpötti-Käenniemi sattui vahingossa paikalle, kun muiden perässä tullut Mattila jätti paperikassin toimitsijapöydän taakse.

Käenniemen uteliaisuus heräsi sen verran, että hän kävi kurkkaamassa sisältöä. Konjakkipullohan siellä oli. Huippulaatua vielä.

– Yksi teidän kaveri toi tämän palkintoraadin johtajalle. Samalla hän ilmoitti oman numeronsa, tulostaulun hoitaja selvitti.

– Jaahas... Tätä on epäilty jo jonkin aikaa, Käenniemi tuumi itsekseen ja päätti säästää salaisuuden paluumatkalle.

Mattila ei häkeltynyt edes Käenniemen paljastuksesta.

– Kuinka kehtaat edes epäillä tuollaista. Kaikki näkevät muutenkin meikäläisen suuruuden. Ei siinä tarvita mitään lahjoja. Toin pullon Kallelle kiitokseksi siitä, kun hän hoiti pikkujoulun paluukyydin fiksusti, Mattila tuhahti.

Olisittepa nähneet siinä vaiheessa joukkuekavereiden ilmeet.

Kun Paelkaene Gardenin vakiokävijät kuulivat tämän tarinan, he ryhtyivät miettimään kotipelien palkintoseremonioita.

– Mattila ei ole saanut palkintoa ainakaan kolmeen vuoteen – eikä niitä jaettu sitä ennen, suurin Lukon ystävä Jari Rämö lohkaisi.

Mattila ei hätkähtänyt edes Rämön arviota.

– Vaikea sanoa, mitä palkitsijoiden päässä oikein liikkuu. Kaikki paikalla olleet huomasivat varmaan viimeksikin, mikä oli ottelun kulminaatiopiste. Se oli meikäläisen torjunta kolmannessa erässä. Siihen katkesi vastustajan selkäranka, Mattila latasi.

Silloin elettiin 2010-luvun alkupuolta – ja vastustajana oli Luolajan Kajastus.

Tarkemmasta tarkastelusta kävi ilmi, että Mattilan koppi vei silloin Lukon 22–15-johtoon...

Mutta lopuksi on pakko palata Isku-peliin ja Miettisen epäilyyn.

– Kyllä se kävi mielessä, Mattila myönsi.

Se jäi hiukan epäselväksi, tarkoittiko hän kokoonpanoon tunkeutumista vai palkintoraadin ohjailua.