WFCKU5HH79

Akillesjänneleikkauksesta toipuva Lukko-legenda palasi vahvuuteen – Reko Käenniemelle tuli ikävä Kostiaa ja Panamaa

29.6.2023

Ilouutinen Luja-Lukon ykkössarjajoukkueen ystäville kesken kuumimman kesän – suurimpiin seuralegendoihin lukeutuva Reko Käenniemi palaa joukkueen vahvuuteen viime kauden pahan loukkaantumisen jälkeen.

Kun kokeneelta keskitorjujalta meni oikean jalan akillesjänne poikki marraskuun vieraskamppailussa Kuortanetta vastaan, moni luuli 35-vuotiaan luottomiehen hienon uran olevan ohi.

Taustalla kummitteli vielä Käenniemen edelliskauden jälkeiset jäähdyttelyajatukset.

– Mietin ihan vakavissani ykkössarjan jättämistä, kun Hämeenlinnassa viriteltiin uutta kakkossarjaporukkaa. Reissaaminen olisi vähentynyt radikaalisti, mutta toisaalta pudotusta olisi tullut monella tasolla. Lukon toiminta on ihan eri tasolla. Hyvä porukka ja osaava valmennus vetivät puoleensa. Hommia tehdään tosissaan, mutta ei liian tosissaan, Käenniemi vertaili.

Mitä pidemmälle kevät eteni, sitä enemmän veri veti Pälkäneen suuntaan Käenniemen parannellessa leikattua jalkaansa.

– Loppukausi oli hankalaa aikaa. Kieltämättä tuli ikävä Kostiaa ja Panamaa.

Kun kulttipelaajan maineen saanut keskitolppa kävi seuraamassa Lukon kotiotteluita Kostialla, hän huomasi istuvansa kohta katsomon sijasta joukkueen vaihtopenkillä huoltajan ominaisuudessa. Siinä vaiheessa toinen Lukko-legenda Ville Mattila oli varma, että konkari palaa vahvuuteen.

Ja niin kävikin – sopimuksenteko on harvoin niin helppoa kuin tässä tapauksessa.

Luultavasti Käenniemi olisi jopa maksanut muutaman satasen päästäkseen joukkueeseen, jos sitä olisi vaadittu…

– Leikattu jalka alkaa tuntua jo aika normaalilta. Onhan se vielä vähän jäykkä, mutta se kuuluu asiaan. Toistaiseksi en ole uskaltanut hyppiä, mutta eiköhän siihenkin tule Mattilalta lupa omatoimijakson jälkeen.

Mitä odotat itseltäsi tulevalla kaudella?

– Lähinnä sitä, että pääsisin samaan kuntoon kuin olinkin. Ominaisuudet eivät parane kauheasti enää tällä iällä, Käenniemi heitti.

Kuortaneesta on tullut Käenniemelle painajaismainen paikka ykkössarja-aikana. Kaksi vuotta sitten hän joutui parin kuukauden sairauslomalle reväytettyään takareitensä urheiluopistolla.

– Taidan jättää Kuortaneen-keikan suosiolla väliin tulevalla kaudella. Tai voin kai lähteä juomankantajaksi. Pelireissut ovat hauskoja.

Käenniemi tunnetaan intohimoisena Tapparan kannattajana. Kuten tiedetään, viime vuodet ovat olleet kirvesrinnoille yhtä juhlaa. Tämä humu on vaikuttanut myös Käenniemen kesänviettoon, koska mestarit piipahtavat perinteisesti keskitolpan kotikulmilla Vehkajärven Touhulassa.

Lukko-legenda on ihastunut syvästi sekä Tapparan esityksiin että Panaman miljööseen. Niinpä on pakko kysyä, kumman valitsisit pakkoraossa?

– Nyt on hankala kysymys. Ehkä Panaman. En halua perustella…

Oman kunnan poikien perään huudellaan usein siellä ja täällä. Niinpä on syytä muistuttaa, että Käenniemi on Suur-Pälkäneen omia poikia. Hän aloitti lajin kotikylässään Kyynäröllä.

Sentteri pelasi Lukossa ensimmäisen kerran jo 2000-luvun puolivälissä, kunnes siirtyi nykyisen kotikaupunkinsa Hämeenlinnan ylpeyteen Luolajan Kajastukseen.

– Pelasin parilla kaudella Lukkoa vastaan. Kerran joku heitti minut vastaanottajaksi syystä tai toisesta. Käpy paloi pahasti, kun Nalle peitti näkökentän täysin, Käenniemi viittasi Lukon nykyiseen lentopallopomoon Asko Niemeen.

Et käynyt muistuttamassa asiasta?

– En uskaltanut. Nalle oli jo silloin Nalle. Ihan päällikkö, Käenniemi heitti.

Käenniemi palasi Lukkoon vuonna 2014 ja aloittaa nyt kymmenen peräkkäisen kautensa Paelkaene Gardenin kätköistä Kostian kirkkaisiin valoihin nousseessa joukkueessa.

Kostia Areena on Lukko-legenda Reko Käenniemelle rakas paikka. Kuva: Asko Niemi.