WFCKU5HH79

Ateenan vilinästä Pälkäneen kuhinaan – Aki Tuomivaara palasi Lukon avuksi

14.1.2026

Euroopan metropolit tulivat Aki Tuomivaaralle tutuiksi viime vuoden aikana.

Avarakatseinen maailmanmies pelasi ensin lentopalloa Pälkäneen kuhinassa ja työskenteli sen jälkeen kahdeksan kuukautta Ateenan vilinässä.

Ympyrä sulkeutui joulun alla, kun 21-vuotias hakkuri palasi Kostia Areenalle.

– Meno oli aika kankeata ensimmäisissä treeneissä. Päivän sanomalehti mahtui just ja just jalkojen alle. Nyt tuntuu jo paljon paremmalta ja luonnollisemmalta. Pallo osui jo rataan viime kerralla, Tuomivaara naureskeli.

Tuomivaara, 21, ilmestyi maisemiin juuri sopivaan aikaan. Kapealla miehistöllä sinnitellyt pälkäneläisjoukkue sai hänestä hyvän lisän kevätkaudeksi. Yhteistyöstä sovittiin tiistai-iltana.

– Sopparin saaminen tuntui tosi hienolta, Tuomivaara iloitsi.

Minkälaisen vastaanoton sait?

– Mainion. Kaikki hymyilivät hallilla, kun näkivät minut. Ei tullut yhtään veemäistä kommenttia.

Tuomivaara ei huomannut juuri minkäänlaista muutosta.

– Pojilla oli samat huonot vitsit edelleen. Toki näytti siltä, että pallo kuolee vähän paremmin kuin ennen. Kuten tuloksetkin osoittavat, Tuomivaara arvioi.

Tuomivaaran Kreikan-keikka kesti kahdeksan kuukautta. Hän työskenteli Ateenassa YouTuben asiakaspalvelussa.

– Istuin ja tuijotin tietokonetta kahdeksan tuntia päivässä. Hyvä, ettei persus homehtunut, hän kuvaili.

Vapaa-aikoina Tuomivaara pyöri työkavereidensa kanssa pitkin Ateenaa ja sen ympäristöä. Se alue suorastaan tihkuu historiaa.

– Kun sali löytyi, ryhdyin käymään siellä aktiivisesti. Arki lutviutui normaaliksi alkutotuttelun jälkeen.

Tuomivaara tietää oman roolinsa Pälkäneellä.

– Lähdetään hinkkaamaan perustatsia kuntoon varjokuusikossa ja mennään sille paikalle mihin lyödään. Lentopallo sopii nyt ohjelmaan todella hyvin, kun ei ole töitäkään.

Lempääläläinen tuntee Lukon kuviot hyvin pelattuaan kaksi edelliskautta joukkueessa.

Tuomivaara on mukana jo sunnuntaina, kun Lukko kohtaa Kostialla ykkössarjan sarjajohtajan ja suursuosikin Lempo-Volleyn.

Kostialle ilmestynyt Aki Tuomivaara tunsi paikat jo entuudestaan. Kuva: Jari Perkiö.