WFCKU5HH79

Kakku jäi ilman kirsikkaa – Lukko pääsi tv-kameroiden loisteeseen

25.1.2021

Lukko-Rantaperkiön Isku 2–3 (18–25, 25–22, 25–21, 16–25, 11–15)

Vaikka Kostia Areenan ovia ei voi avata vieläkään yleisölle koronarajoitusten takia, Pälkäneen lentopallopyhätössä nähtiin lauantaina upea lentopalloilta.

Ensinnäkin Luja-Lukon pelaajat nauttivat ymmärrettävästi päästyään pitkästä aikaa irti. Edellisestä ykkössarjakamppailusta ehti vierähtää melkein kaksi kuukautta.

Toiseksi Lukon johto oli erittäin otettu Aamulehden tarjoamasta mahdollisuudesta. Pirkanmaan valtalehti Aamulehti tarjosi Lukon ja Rantaperkiön Iskun välisen taistelun suorana lähetyksenä omilla sivuillaan.

Aamulehti ei julkaise katsojamääriänsä kilpailusyistä. Sen verran saatiin kuitenkin osviittaa, että tämäntyyppisten pelien seuraajien määrä liikkuu nelinumeroisissa lukemissa. Näin Lukko ja samalla koko Pälkäne sai positiivista peeärrää laajasti ja ilmaiseksi.

Hetki oli samalla historiallinen – Lukko pelasi historiansa ensimmäisen ottelun tv-kameroiden loisteessa.

Loistavasti toteutettua lähetystä kehuttiin laajasti. Kamppailun selostanut Jari Naukku-Ahvenjärvi on noussut humauksessa suomalaisten lentopalloselostajien eturiviin. Ehdottomaan aateliin.

Ahvenjärvi käytti runsaasti kauniita sanoja Pälkäneestä ja Kostia Areenasta – eikä tämä mies kehu mitään aiheettomasti.

Vilppulan satakieli ilahtui kovasti tulvimalla tulleesta yleisöpalautteesta.

– Oliko mukana myös naispuolista väkeä? Ahvenjärvi kysäisi ensimmäiseksi.

Kakun päältä jäi puuttumaan vain kirsikka. Lukko haastoi tosissaan maineikkaan tamperelaisjoukkueen ja pystyi venyttämään kamppailun viiteen erään kauden ensimmäisen kohtaamisen tapaan.

Kaikki seitsemän katsojaa suorastaan villiintyivät, kun Lukko nousi vielä viidennessä erässä neljän pisteen takaa tasatilanteeseen 11–11. Siinä vaiheessa kahvi läikkyi yli muutamasta pahvimukista – ja piirakan murusia levisi maahan tärisevistä käsistä.

Mutta ei – vielä ei ollut jättipotin aika.

Siitä piti huolen Daniel Heinonen. Iskun laituri päätti viidennen erään kolmella ässäsyötöllä. Loppu masensi ymmärrettävästi kotijoukkueen pelaajia, mutta kenenkään ei tarvinnut luikkia Kostialta kotiin ihmisiä vältellen.

Lukko nappasi takavuosien mahtiseuralta pisteen syksyn kohtaamisen tavoin.

Toki enemmänkin olisi voinut tulla.

– Voittoa tarjottiin, mutta emme olleet vielä riittävän kypsiä ottamaan sitä. Olimme ratkaisuhetkillä liian pehmeitä, Lukon luotsi Heikki Hemuli-Kosonen manasi.

Kokenut Lukko-sentteri Reko Röpötti-Käenniemi oli elementissään tv-kameroiden edessä. Kun Hämeenlinnan lemmikki kuuli Aamulehden paikallaolosta, hän kävi pariinkin otteeseen kauppakeskus Goodmanin keskusaukiolla mainostamassa tapahtumaa.

Kuten ehkä muistattekin, Käenniemellä on siellä oma nimikirjoitustenjakotiski.

– Nyt jokainen ruudun ääreen, kun meikäläinen polttaa palloa. Muistakaa – tämän näkee vain Aamulehdestä. Hämeen Sanomat eivät ole paikalla, Käenniemi kailotti Goodmanissa torstai-iltana.

Käenniemi vastasi huutoonsa kauden parhaalla esityksellään.

– Ellei tämmöinen tilaisuus sytytä, niin sitten ei mikään, kaksitoista pistettä latonut Käenniemi painotti.

Käenniemi tunkeutui Lukon parhaiden pistemiesten rintamaan Verneri Halttulan (17), Ville Järnvallin (17) ja Tomi Perkiön (12) kanssa.

Iskusta loistivat Heinonen ja ykkössarjan ylivoimainen pistelinko Paavo Korhonen.

Hakkuri työssään. Verneri Halttula lähtee tappamaan palloa. Iskun torjujat Petteri Friberg (oik.) ja Jukka Katila yrittävät ehtiä eteen. Lukon yllätyshahmo Reko KÄenniemi (12) seuraa tarkkana. Kuva: Julia Jäärni.