WFCKU5HH79

Kevätkauden startti siirtyy kahdella viikolla – Lukko aloittaa Iskua vastaan

30.12.2020

Tiukat koronaohjeistukset siirtävät Luja-Lukon kevätkauden alkua kahdella viikolla eteenpäin.

Pälkäneläisjoukkueen piti jatkaa ykkössarjaa 10. tammikuuta Karhulan Veikkojen vieraana ja kohdata East Volley viikkoa myöhemmin Kostia-areenalla, mutta kamppailuja ei haluta pelata tyhjille katsomoille.

Niinpä Lukko nähdään tositoimissa ensimmäisen kerran vasta 23.–24. tammikuuta.

Silloin edessä on heti tuplaviikonloppu. Lukko kohtaa lauantaina legendaarisen Rantaperkiön Iskun kotikentällä ja matkustaa heti seuraavana päivänä ykkössarjan kärkijoukkueen Tuto Volleyn vieraaksi.

Näin tietenkin sillä edellytyksellä, että nykyiset koronarajoitukset höllenevät 18. tammikuuta. Kuten nyt uskotaan ja toivotaan.

Mikäli Isku-ottelu pystytään järjestämään, Lukko järjestää silloin talviarvonnan. Tämä korvaa perinteisen jouluarvonnan, joka piti perua koronatilanteen takia. Arvontaan saatiin houkuttelevia palkintoja jo ennen joulua.

Lukko toivoo ystäviensä osallistuvan laajasti arvontaan ja tukevan näin joukkuetta koronamurheiden keskellä.

Lukko on keskustellut jo KaVe- ja East Volley-pelien uusista ajankohdista. Niistä informoidaan heti, kun päivämäärät varmistuvat.


Lukon kevätkausi

Kotiottelut

La 23.1. klo 16.00 Lukko-Rantaperkiön Isku

Su 14.2. klo 16.00 Lukko-Napapiirin Palloketut

Su 21.2. klo 16.00 Lukko-Nurmon Jymy

Su 7.3. klo 16.00 Lukko-Lempo-Volley

Su 21.3. klo 16.00 Lukko-Kyyjärven Kyky

Vielä auki Lukko-East Volley

Vierasottelut

Su 24.1. klo 17.30 Tuto Volley-Lukko

La 30.1. klo 15.00 East Volley-Lukko

La 13.3. klo 16.00 Napapiirin Palloketut-Lukko

Vielä auki Karhulan Veikot-Lukko


Lukko ja Veikot kohtasivat jo syyskaudella Kostialla. Kuvassa Lukon hakkuri Verneri Halttula ohittaa karhulalaisten torjunnan. Kuva: Rami Myllymaa.