WFCKU5HH79

Kohti Pohjois-Karjalaa – Lukko lähti pitkälle vieraspelimatkalle

22.2.2026

Luja-Lukon ykkössarjajoukkue lähti varhain sunnuntaiaamuna pitkälle vieraspelimatkalle Outokumpuun.

Välimatkalaskurin mukaan matkaa on 384 kilometriä ja ajoaikaa menee ilman taukoja 5 tuntia ja 35 minuuttia.

Pälkäneläisten onneksi kulkupelinä on Sirpan Bussimatkojen viihtyisä linja-auto. Mukavilla penkeillä kelpaa köllötellä.

Outokumpu tuli takavuosina tutuksi kaivoksestaan, mutta sen toiminta lakkautettiin jo 1980-luvulla.

Sen jälkeen kaupungin väkimäärä on laskenut koko ajan. Outokummussa on nykyään kutakuinkin saman verran asukkaita kuin Suur-Pälkäneellä.

Sikäli mitään hätää ei ole vielä, vaikka trendi onkin uhkaava.

Kun viime kaudella pelattiin Karpaaseja vastaan, kaikkien katseet nauliintuivat joukkueen ihmemieheen Ville Louhelaan.

Louhela teki hurjaa jälkeä pelistä toiseen ja päätti lopulta Ducksin taipaleen ennen kuin pudotuspelit ehtivät kunnolla alkaakaan.

Nyt Louhela on nähty Karpaasien paidassa vain pari kertaa, mutta Outokummun ylpeys on löytänyt ristipaikalle uuden pommikoneen.

Kuortaneen valmennuskeskuksessa kouliintunut Ville Keronen paistattelee ykkössarjan pörssikärjessä.

Pälkäneläisittäin mielenkiintoisin kasvo on Ville Järnvall, joka kasvoi pelimiehen mittoihin Kostialla Heikki Hemuli-Kososen treenimyllyssä.

Karpaasit on voittanut tällä kaudella yhdeksästä kotiottelustaan seitsemän. Toistaiseksi vain Oulunsalon Vasama ja Ducks ovat lähteneet pitkälle kotimatkalle hymyhuulin.

Lukko vierailee Oulukummussa nyt toisen kerran. Viime kauden vierailu toi 1–3-tappion.

Ykkössarjakamppailu alkaa klo 16. Sitä voi seurata Lentis-TV:n kautta.

Lukon ykkössarjajoukkue hyppäsi Sirpan Bussimatkojen kyytiin kirpeässä pakkassäässä. Kuva: Petteri Miettinen.