WFCKU5HH79

Korkeushyppytuloksiinsa tuskastunut Daniel Kosonen palasi jo Kostialle – ”En halua pelata muualla kuin Pälkäneellä”

31.7.2022

Luja-Lukon ykkössarjajoukkueen johto sai yllättävän soiton kesken juhannussaunan lämmityksen. Yhteydenotto tuli jo useamman vuoden ryhmässä pelanneelta Daniel Kososelta. Suomen parhaisiin korkeushyppääjiin lukeutuva monilahjakkuus kysyi kohteliaasti, voisiko hän liittyä harjoitusvahvuuteen jo heinäkuussa.

Manageri Jari Perkiö hämmentyi tiedustelusta niin paljon, ettei tahtonut saada sanaa suustaan. Vastaus oli tietenkin kyllä, mutta Perkiö halusi varmistaa ensin, ettei pyyntö tullut hetken mielijohteesta. Lukko on tukenut Kososen yleisurheilu-uraa kaikin tavoin ja antanut hänen osallistua lentopallotoimintaan korkeushyppyohjelman mukaan.

Kosonen on nelinkertainen miesten sisähallimestari. Kalevan Kisoista hän on saalistanut toistaiseksi yhden kulta- ja yhden hopeamitalin.

Lukon ja lahjakkaan hyppääjän yhteistyö on sujunut erinomaisesti puolin ja toisin – ja sujuu myös jatkossa Kososen mieltymysten määritteleminä.

– Jos saa pyytää, älä järjestä harjoitusotteluita Kalevan Kisojen äläkä Ruotsi-ottelun aikaan. Käyn hyppäämässä vielä niissä, Kosonen toivoi.

Tämän jälkeen sopimuksen tekeminen oli pelkkä muodollisuus, koska tahtotila ja tarpeet kohtasivat täydellisesti. Kososesta tuli Lukon kymmenes sopimuspelaaja ensi kaudeksi.

Kimmoisalla laiturilla on ikää 21 vuotta ja mittaa 191 senttiä.

Lukon nettitoimitus tenttasi Kososta tuoreeltaan sopimuksen allekirjoituksen jälkeen.

1) Halusit palata treeneihin jo heinäkuussa, kun yleensä tulet vasta syyskuussa. Miksi näin?

– Tarvitsin jotain muuta ajateltavaa heti korkeushypyn surkean alkukesän jälkeen. Tuntui siltä, että lentopallo ja juuri Pälkäne on se juttu, mikä kirkastaa mieleni. Saan olla oma hiukan räjähtävä itseni.

2) Oliko sinulla muita vaihtoehtoja kuin Pälkäne?

– Ei ole mitään muuta paikkaa, missä haluan pelata.

3) Lukon parhaat puolet?

– Organisaatio on kokonaisuudessaan loistava. Pelaajat, valmentajat, huolto, seurajohto ja tietty vapaaehtoisetkin.

4) Miten arvotat nyt lentopallon ja korkeushypyn?

– Tasan. Ennen oli selvää, kumpi tulee ensin. Nyt ei.

5) Miltä Lukon tilanne näyttää tulevaa kautta ajatellen?

– Vaikka pelaajia on lähtenyt, niin uskon, että pystymme parantamaan silti viime kaudesta ja nousemaan sinne minne kuulummekin eli pleijareihin. Tilanne on hyvä, mutta joka jätkä pystyy parantamaan vielä.

6) Mitä odotat itseltäsi?

– Odotan parantavani jokaiselle osa-alueella ja saavani lisää tasaisuutta. Haluan olla se pelaaja, kenelle voi passata tiukoissa paikoissa.

 

Kotoisa olo. Daniel Kosonen tykkää Kostia Areenan ilmapiiristä. Kuva: Asko Niemi.