WFCKU5HH79

Lukko-legenda villiintyi Petri Kontiolan paluusta ja päätti lähteä Sammon kaatoon – ”Kun kerran Konna, miksen minäkin”

18.11.2023

Luja-Lukon ykkössarjajoukkueen johto sai lauantaina ison päänsäryn, kun kokenut sentteri Reko Käenniemi ilmoitti jäävänsä pois sunnuntaiselta vierasreissulta.

Lukko kohtaa Pielaveden Sammon klo 15 Pohjois-Savon metropolissa Sonkajärvellä.

Pälkäneläiset ehtivät jo epäillä, että suurena Tapparan ystävänä tunnettu Käenniemi vetäytyi matkalta perjantai-illan kirvelevän paikallispelitappion jälkeen.

Mutta ei – Käenniemi väitti kirkkain silmin poissaolon syyksi koronan.

Kun hätä oli suurin, ikilukko Ville Mattila ilmestyi taas kerran pelastavaksi enkeliksi. Mattila ilmoitti olevansa valmis maksamaan lisenssin ja lähtemään avuksi.

Nimenomaan avuksi – ei hätäavuksi.

Helppo kuvitella, kuinka hän haaveili kotitakkansa äärellä pysäyttävänsä Pielaveden Sammon jo pelkällä olemuksellaan.

Loppusuoralla tuli vielä yksi pulma.

– Eikö meillä ole todellakaan isompia peliasuja kuin L:n vehkeet, Mattila murisi.

Vastaus oli aika tyly – tilavammat tekstiilit on jaettu jo pelimiehille.

– Voin vetää tarvittaessa vaikka ilman paitaa, Mattila täräytti.

Kommentti ei yllättänyt millään tavalla. Taannoin Mattila ja toinen Ville Järnvall saapuivat Lukon joukkuekuvauksiin ilman pelipaitaa. He tiesivät, että silloin he ”joutuvat” joukkuekuvaan yläkroppa paljaana.

Kaksikko suorastaan nautti tilanteesta.

Mattila on kiistattomasti Lukko-legenda. Kun sentteri palasi Ruotsin-keikaltaan 2014, hän teki kerrasta 14 vuoden mittaisen mammuttisopimuksen Lukon kanssa. Se on voimassa kevääseen 2028 asti – ja sisältää vielä option jatkosta.

– Vaikka kalenterini on usein täynnä, en jätä Lukkoa ikinä pulaan, Mattila vakuutti.

Lukon nettitoimitus sai Mattilan pikatenttiin matkan aattona.

1) Mikä sai ikinuoren sentterin lähtemään Sonkajärvelle asti?

– Katselin Petri Kontiolan comebackia. Kun kerran Konna pystyy tuohon, miksen minäkin. Kun vielä työnantaja ja perhe suhtautuivat asiaan myönteisesti, oli helppoa tehdä tämä ratkaisu.

2) Tiettävästi et ole hävinnyt yhtään lentopallo-ottelua Sonkajärvellä. Miten paljon tämä vaikutti päätökseesi?

– Luohan se tietysti lisäuskoa, vaikka uskon kyllä muutenkin itseeni – ja joukkueeseen.

3) Kun lähdit viime kaudella Ouluun hätäavuksi, olit erittäin itsevarmalla päällä. Kerroit, että haluat varastaa Kiskon passarilta Jussi Mäkiseltä otsikot Kalevasta. Aiotko vallata nyt Iisalmen Sanomien etusivun?

– Toimittaja ei taida olla nyt perillä sikäläisestä mediaympäristöstä. Olen pettynyt, ellei Savon Sanomat lähetä parasta reportteriansa paikalle – luonnollisesti valokuvaajan kanssa. Onhan tämä nyt iso tapaus, kun legenda palaa. Niin kuin varmaan huomasitte Konnan yhteydessä. Olen varoittanut jo meidän bussikuskia, että saatan joutua hiukan pidempään spesiaalihaastatteluun.

4) Millä konsteilla aiot järkyttää Sammon mielenrauhaa?

– Eiköhän se järky, kun astelen salin puolelle itsevarmoin askelin. Vähän niin kuin viime talvena Oulussa. Ettan pojille tuli heti ruikulit housuihin.

5) Kai tiedät, että Sonkajärvellä järjestetään vuosittain eukonkannon MM-kisat. Onko tapahtuma suunnitelmissasi?

– Olen perillä tästä, mutta nyt pidetään kaikki fokus Sampo-pelissä.

6) Kuinka sunnuntaisessa ykkössarjatrillerissä käy?

– Olemme tukkineet torjunnan välin tämän viikon laadukkaissa treeneissä. Räisäslassen täytyy keksiä jotain muuta. Otamme revanssin.

Suoraan pakasta. Ville Mattila esitteli polleana uunituoretta Lukko-paitaa. Kuva: Jari Perkiö.