WFCKU5HH79

Matti Nurmi seurasi aikansa vauvapainojen heiluttelua – Habita lähti jeesaamaan voimattomia lentopalloilijoita

1.11.2023

Kostia-areenan kuntosalin muskelikuningas Matti Nurmi katseli aikansa Luja-Lukon lentopalloilijoiden vauvapainopuuhastelua, kunnes puuttui varovasti asiaan.

– Olen todennut muutaman kerran, että pankaa nyt hiukan rautaa tangon perään, että jaksatte lyödä palloa, Nurmi hymyilee.

– Mutta vain muutaman kerran. Yleensä neuvon ystävällisesti, kun näen jonkun tekevän jotakin liikettä päin mäntyä. Se ei tee muuta kuin hallaa.

Lukon pojat ja hiukan iäkkäämpi Ville Mattila ovat treenanneet useamman vuoden samoihin aikoihin isoja rautoja kolisuttelevan Nurmen kanssa.

– Siitä virisi ajatus, että voisin hiukan jeesata tuttuja kavereita. Ei heistä voimailijoita tule, mutta lentopallossa he voivat edetä hyvinkin.

Niinpä Pälkäneelle asettunut kiinteistövälitysalan huippuammattilainen päätyi merkittävään yhteistyösopimukseen ykkössarjajoukkueen kanssa. Nurmi työskentelee yrittäjänä Pirkanmaan Habitassa – ja näin Lukon pelipaitoja ja kentän reunustaa koristaa hyvää tulosta tekevän Habitan logo.

– Kun yhteistyö tuli puheeksi, sen jälkeen olen seurannut Lukon edesottamuksia entistä tiiviimmin. Paikallinen joukkue on lähellä sydäntäni. On hienoa, kun näin pieneltä paikkakunnalta on ponnistettu noin korkealle, Nurmi innostuu.

Miten pojat ovat suhtautuneet ohjeisiisi?

– Kuuliaisesti. Kaikille on käynyt selväksi, kuka olen, Nurmi heittää.

Jopa sukunimikaima Niilo Nurmi katselee herraa kunnioittavasti. Ennen hänellä oli tapana kerskailla painonnostotuloksillaan, mutta suu on mennyt suppuun.

Valkeakoskella kasvaneella Nurmella on vahva kamppailu-urheilutausta. Hän aloitti painista ja siirtyi 13-vuotiaana nyrkkeilyn pariin. Esitykset kantoivat pariin juniorimestaruuteen ja maajoukkueleiritykseen asti. Muuan Robert Helenius oli mukana edustustehtävissä samaan aikaan.

Nykyään Nurmen, 40, intohimona on voimapunnerrus. Se eroaa tavallisesta penkkipunnerruksesta ennen kaikkea sillä tavalla, että sitä tehdään jalat ilmassa.

Tulokset puhuvat puolestaan. Satakiloisen voimanpesän maksimivoimapunnerruksen ennätys on komeasti 195 kiloa. Toistovoimapunnerruksessa hän teki hiljattain 22 toistoa 105 kilolla.

Kiinteistövälityksessä tarvitaan hauiksien sijasta hoksottomia.

– Kun tulee myytäviä kohteita, ei muuta kuin yhteydenotto Habitaan. Meiltä löytyy Pirkanmaan tehokkaimmat välittäjät, Nurmi mainostaa.

Mihin Habitan menestys perustuu?

– Teemme arviot todella tarkasti ja kerromme asiakkaille faktat faktoina. Emme maalaile ruusuisempaa kuvaa kuin todellisuus on. Kun on rehti, kenellekään ei tule paha mieli.

Nurmi painottaa kiinteistövälittäjän kykyä mukautua vallitseviin oloihin.

– Markkinat ovat mitä ovat – niihin emme pysty vaikuttamaan. Pitää kuitenkin muistaa, että ihmisten täytyy asua aina jossakin. Oli tilanne mikä tahansa. Tarpeita syntyy jatkuvasti, kun lapset kasvavat, solmitaan avioliittoja, tulee eroja, Nurmi luettelee.

Nurmi pitää työstään niin paljon, ettei se tunnu edes työltä.

– Tulin tälle alalle lähes 15 vuotta sitten sattumusten summana. Myyntihenkinen veljeni sai houkuteltua minut myyntialalle koneasentajan hommista. Homma lähti liikkeelle rouvan hyvän ystävän miehen kautta. Valinnasta voi siis syyttää rouvaa, Nurmi virnuilee.

Matti Nurmi on tuttu näky Kostia-areenan punttisalilla. Hän tutustui siellä Lukon lentopalloilijoihin. Kuva: Asko Niemi.