WFCKU5HH79

Muut Lukon pelaajat katselivat huuli pyöreänä, kun Lehtilä järjesti oppitunnin Pielavedestä

17.2.2024

Perjantai-iltana nähtiin hämmentävä hetki pirkanmaalaisen lentopallon kulttipaikassa Kostia Areenassa.

Tarkkaan ottaen upean monumentin läntisessä siivessä.

Läpimurtokautta pelaava Tuomas Lehtilä astui esiin vakiopaikaltansa takarivin vasemmasta laidasta. Vuolijoen oma poika halusi täysin yllättäen puheenvuoron ennen ohjatun loppuverryttelyn alkua.

Kyllä – Luja-Lukon ykkössarjajoukkue otti tämän käyttöönsä maailmantähtiä vilisevältä Projekt Varsovalta. Äveriään puolalaisjoukkueen pelaajat hoitivat johdetusti jokaisen sormen ja varpaan venyttelyn pätkittyään ensin Akaa-Volleyn.

Takaisin Lehtilään.

– Jätkät, voisitteko pitää turpanne kiinni hetken aikaa. Olen kuunnellut teidän höpinöitänne jo ainakin viisi vuotta, mutta niistä ei ole ollut oikein mitään hyötyä. Nyt on korkea aika terästäytyä, kun lähdetään Pielavedelle, Lehtilä aloitti.

Siinä vaiheessa muut pelaajat alkoivat epäillä, ettei Lehtilän lääkitys ole kohdallaan. Avautuminen oli kuitenkin niin harvinainen tapaus, että joukkuekaverit päättivät kuunnella loppuun asti. Jopa Raivis Oiguss malttoi mielensä 23 sekuntia.

– Kyllä kai minäkin sen tiedän, että Pielaveden Sampo oli takavuosina mahtiseura. Paino vahvasti sanalla takavuosina. Nykyään se on samaa ykkössarjan alempaa kastia kuin Lukkokin. Siellä ei ole mitään ihmeellisiä pelimiehiä. Ei se tee vielä kenestäkään tekijää, että pukee Sammon pelipaidan päällensä ja kulkee samalla sukunimellä kuin joku takavuosien elohiiri, Lehtilä paasasi.

Hetkinen – ketä oikein tarkoitat?

– No sitä liberoa. Sitä (Totti) Tolvasta. Sillä on vielä valovuosi matkaa isänsä suorituksiin sekä kentällä että varsinkin jälkipeleissä. Se oli sitä aikaa, kun Puijonsarven yöelämä oli vilkkaimmillaan, Lehtilä viittasi Savo Volleyn nykyiseen luotsiin Timo Tolvaseen.

Seuraavaksi Lehtilä nosti esiin Lasse Räisäsen, jonka tyylikkyyden Sammon omakin tiedotuskoneisto huomasi vihdoin tänä talvena. Ei ihme, että kampaamoliike Vadelma ja Parturi-Kampaamo Seidi suorastaan kilvoittelevat, kumpi pääsee leikkaamaan tämän herrasmiehen hiukset. Tiettävästi Räisänen on saanut houkuttelevia tarjouksia myös Kuopion ja Pielaveden suunnalta.

– Kai te pojat tiedätte, että näillä seuduilla on asustellut kovempiakin kavereita kuin Räisänen, Lehtilä selvitti tärkeänä.

– Ai, tarkoitatko Ruuskasen Anttia, Lukon passari Jere Puolakka heitti.

– Kato, virtuoosi haluaa päteä taas, Lehtilä kuittasi.

Sen jälkeen Puolakan suu meni kerrankin suppuun.

– Sanooko Lepikon torppa pojille mitään, Lehtilä kysäisi.

Siinä vaiheessa saliin laskeutui syvä hiljaisuus.

– Näin arvelinkin. Koulunkäynti ei ole kiinnostanut poikia pätkänkään vertaa. Tämä kuuluu yleissivistykseen. Kai sentään tiedätte Urho Kekkosen, Lehtilä lohkaisi.

– Tietysti, toinen keskitolppa Verneri Halttula heitti terävästi.

– Pitihän se arvata, että suurin viisaus löytyy sentteriosastosta, Lehtilä vastasi.

Siinä vaiheessa taustalle vetäytynyt Lukko-luotsi Ville Mattila astui esiin.

– Tumppi, eiköhän tässä ollut tärkeimmät tällä erää. Katsotaan vielä hiukan sunnuntaista kokoonpanoa. Minulla on sen verran leveät hihat, että sieltä saattaa löytyä vielä pari jokerikorttia, Mattila totesi mystisesti.

– Haluan sanoa vielä sen verran, että kuulemma Sammon kokoonpanoon saattaa ilmestyä yksi Jaakko Hotakainen. Katsokaapa kaveria hiukan tarkemmin. Hän muistuttaa erehdyttävästi Savon liberoa Jackson Hollandia. Kenties joku huomasi, että kaveri leikkasi jo sen naurettavannäköisen takatukkansa pois, Lehtilä latasi.

Aamen.

Lukon ja Sammon välinen kamppailu pelataan Pielaveden liikuntahallissa sunnuntaina klo 15.

Vuolijoen oma poika Tuomas Lehtilä antoi joukkueelle painavan evästyksen ennen Pielaveden-matkaa. Kuva: Juuso Koro.