WFCKU5HH79

OP Kangasalan asiakkuusjohtaja ihastui Kostia Areenaan ja Lukon peliin – ”Tästä on hyvä jatkaa”

18.3.2022

Lukon kutsuvieraana ollut Kati Laine piti näkemästään. Myös Murikoiden Jiri Leinosen (vas.) ja Lukon Reko Käenniemen mieli oli korkealla. Kuva: Asko Niemi.

OP Kangasalan uusi asiakkuusjohtaja Kati Laine oli kuin kotonaan seuratessaan Pälkäneen Luja-Lukon ja Kuortaneen Murikoiden välistä ykkössarjakamppailua.

– Olen lähtöisin Loimaalta ja asunut viime vuodet Sastamalassa. Silloin lentopalloa ei pysty oikein välttämään, Laine hymyili.

Niin – Hurrikaani ja Vammalan Lentopallo ovat käyneet armottomia liigakamppailuja keskenään jo 2010-luvun alkupuolelta lähtien. Näin laji on tullut todella tutuksi.

– Olen ollut jopa VaLePan hallituksessa.

Laine asuu edelleen Sastamalassa, mutta lähiaikoina edessä on muutto Kangasalan seudulle työpaikan vaihdoksen seurauksena. Hän siirtyi muutama viikko sitten OP Sastamalasta OP Kangasalan palvelukseen.

Sunnuntainen lentopallokeikka liittyi Lukon päätukijoihin lukeutuvaan OP Kangasalaan. Pälkäneläisjoukkue pyysi hänet kutsuvieraakseen Kostia Areenalle.

– Tämä on mielettömän hieno paikka. Todella upea, Laine ihasteli areenaa.

Hän osasi antaa suuren arvon myös sille, että Lukko on ponnistanut pienestä kunnasta Suomen toiseksi korkeimmalle tasolle.

– Ei voi kuin nostaa hattua. Uskomattoman kova juttu. Joukkueen toiminnasta tuli heti hyvä ensivaikutelma.

Laine viittasi saapumiseensa.

– Oltiin vastassa ovella, esiteltiin paikat ja vietiin kahville.

OP Kangasalasta tulee entistä läheisempi entistä useammille pälkäneläisille, kun se yhdistyy OP Luopioisten kanssa 31. maaliskuuta. Sen jälkeen pankilla on konttorit Kangasalla, Luopioisissa ja Pälkäneen keskustassa. Tavoitteena ovat aiempaa monipuolisemmat ja kilpailukykyisemät palvelut.

– Meillä on liiketoimintaroolin ohella yhteisöllinen rooli. Haluamme huolehtia toimintaympäristömme hyvinvoinnista. Siihen kuuluu paikallisten yhdistysten tukeminen, Laine selvitti.

OP Kangasala haluaa olla kasvollinen paikka.

– Pyrimme olemaan lähellä ihmisiä. Ensivaikutelmat ovat erittäin hyvät. Mahtavan henkilökunnan kanssa on mukava toimia, Laine kehui.

Lukko tarjosi parastaan Laineelle, mutta se ei riittänyt ihan pudotuspelipaikkaan. Silti kutsuvieraalle jäi hyvä mieli.

– Tästä on hyvä jatkaa, hän tuumi.