WFCKU5HH79

Pälkäneen lentopallokausi alkaa makealla herkkupalalla – Akaa-Volley ja VaLePa kohtaavat syyskuussa Kostia Areenassa!

26.6.2020

Pälkäneläistä lentopalloväkeä hemmotellaan makealla herkkupalalla jo ennen Luja-Lukon historiallista ykkössarjastarttia.

Mestarisuosikkien joukkoon nostettu Akaa-Volley kohtaa kolme tuoreinta Suomen mestaruutta kaapanneen Vammalan Lentopallon Kostia Areenan komeissa tiloissa perjantaina 18. syyskuuta.

Samalla Akaa tekee heti merkittävän kädenojennuksen Lukolle tuoreen farmisopimuksen kunniaksi.

Akaa lupasi pelata yhden kamppailun Pälkäneellä ja antoi Lukolle valtuudet mahdollisimman kiinnostavan vastustajan etsimiseen.

Lukon GM Jari Perkiö kääntyi ensimmäiseksi VaLePan puoleen ja sai positiivisen vastaanoton sekä toiminnanjohtaja Hanna Arve-Talvitieltä että päävalmentaja Janne Kangaskokolta.

VaLePan suhtautuminen lämmittää kovasti Lukon mieltä.

– Liigan alku on silloin jo ovella. Haluamme saada esimakua tosipeleistä. Se onnistuu parhaiten, kun on yleisöä ja hyvin järjestetty tapahtuma, Kangaskokko painotti.

Kangaskokolle palautui elävästi mieleen viime syksyn ottelu ruotsalaista Sollentunaa vastaan.

– Vexvellä oli varmaan kymmenen katsojaa. Se ei innostanut pelaajia tippaakaan – eikä palvellut millään tavalla. Kun vielä Mikko Esko sai pohjevamman, jäi kaikin puolin ikävä maku, Kangaskokko kuvaili.

Nyt on luvassa paljon enemmän. Akaan fanit kiertävät tunnetusti joukkueen mukana Rovaniemeä myöten. Niinpä Pälkäneelle lähtee varmasti iso joukko.

Ottelun järjestävä Lukko toivoo myös sastamalalaisten innostuvan. Nyt avautuu upea tilaisuus hienon kamppailun seuraamiseen – ja samalla tutustumiskäyntiin Kostia Areenalla.

Syyskuussa 2018 vihityssä Kostia Areenassa on nähty jo useita huippuvieraita, mutta Akaan ja VaLePan kohtaaminen nousee ilman muuta paalupaikalle.

Kentällä nähdään samaan aikaan tukku suomalaisia lentopallolegendoja Mikko Eskosta, Urpo Sivulasta ja Joni Mikkosesta lähtien. Pälkäneellä ei voida edes unelmoida tämän kirkkaammasta tähtiloistosta.

Huippuhetket alkoivat loppukesästä 2015, kun maajoukkuehakkuri Olli-Pekka Ojansivu villitsi pälkäneläisyleisön takomalla Lukon 3–0-voittoon juuri Akaasta. Silloin iskettiin vielä legendaarisessa Paelkaene Gardenissa.

Siitä kamppailusta puhutaan edelleen Aapiskukon kulmapöydässä.

Kostia Areenan aika sisältää omat makupalansa. Lukko sai vihkiäisotteluun vieraakseen pitkäaikaisen maajoukkuepelaajan Matti Hietasen tähdittämän Rantaperkiön Iskun.

Kohta perään lehterit pullistelivat uudestaan, kun hallitseva mestari Hämeenlinnan Lentopallokerho ja pronssijoukkue LP Kangasala kohtasivat.

Viime talvena otettiin taas askel eteenpäin, kun Lukko isännöi Kangasalan ja Woman Volleyn välistä liigakamppailua.

Akaan ja VaLePan kohtaaminen on erinomainen lähtölaukaus Lukon ensimmäiselle ykkössarjakaudelle.

Suomen kuumimmat liigajoukkueet Akaa-Volley ja VaLePa astelevat hienolle Kostia Areenalle 18. syyskuuta. Kuva: Rami Myllymaa.