Raikas tuulahdus Pälkäneen suunnasta – Jere Puolakasta Lukon päävalmentaja
30.4.2026
Luja-Lukko lähtee tulevaan ykkössarjakauteen uudistuneen valmennusryhmän johdolla. Päävastuun ottaa takavuosilta tuttu passari Jere Puolakka. Hänen apunaan ovat aiempaa isompaan rooliin nouseva Sami Pettersson ja toimintaympäristön erinomaisesti tunteva Petteri Miettinen.
Puolakka, 28, tuli Savonlinnasta Pälkäneelle syksyllä 2018 ja kuului pelintekijänä avainhahmoihin, kun Lukko nousi ykkössarjaan ja kasvoi varteenotettavaksi joukkueeksi Suomen toiseksi korkeimmalla tasolla.
Pelaajaura loppui ennen aikojaan välilevyn pullistuman takia, mutta veri veti edelleen vahvasti tuttuun joukkueeseen. Side säilyi viime kaudella apumiehen roolissa.
– Olen tosi tyytyväinen tulevan kauden staffiin. Meidän tiimi on täynnä loistavia ja ammattitaitoisia jätkiä. Yritän kehittää pelaajia parhaani mukaan ja luoda joukkueesta mahdollisimman tiiviin ja yhtenäisen jengin, Puolakka tuumi.
Puolakka kuului passarina ykkössarjan eliittiin. Hän osoitti silloin peliälynsä ja lajiymmärryksensä lukuisia kertoja. Nyt hän suuntaa osaamisensa valmennuspuolelle.
– Aloitan valmentajana suuresti arvostamani Mikko Eskon tapaan. Suomen kaikkien aikojen parhaasta pelaajasta tulee varmasti hyvä valmentaja. Katsotaan nyt, voiko keskinkertainen kaveri yltää samaan, Puolakka heitti.
Lukon uusi vastuuluotsi on päässyt seuraamaan montaa huippuvalmentajaa läheltä. Pälkäneen koutseista nousevat esiin legendaarinen Julle Hämäläinen, moniosaaja Ville Mattila ja Lukon ykkössarjaan nostanut Heikki Kosonen.
– Kosonen teki minusta ykkössarjaan kohtuullisen pelaajan, Puolakka kehui.
Hän muistutti myös appiukko Timo Jäärnin valmennustaustasta.
– Onneksi on tuttuja henkilöitä, joiden puoleen voi kääntyä tarpeen tullen.
Pettersson, 24, aloittaa Lukon vahvuudessa jo kymmenennen kauden. Yhteinen taival alkoi passarina. Myöhemmin hän siirtyi hakkuriksi. Kaksi edelliskautta Pettersson hoiti tilastomiehen tehtävää.
Nyt vastuu lisääntyy entisestään.
– Sami on apuvalmentaja. Hän jeesaa muussakin kuin tilastoinnissa, Puolakka painotti.
Pettersson hyppää innolla uuteen tehtävään.
– Olen nähnyt lentopallon aina enemmän analyyttisesta näkökulmasta. Kun olin tilastomiehenä, mielenkiinto valmennukseen heräsi. Katsotaan, mitä tästä tulee.
Pettersson on päässyt tutustumaan Pälkäneen-aikoina myös kansainväliseen ulottuvuuteen. Hän oli syksyllä 2020 mahtiseura VaLePan apuna Mestarien liigan turnauksessa Romaniassa. Alkuvuodesta 2023 hän sai kerrasta kutsumanimen Kostian Härkä, kun hän paukutti Lukon riemukkaaseen voittoon Färsaarten mestarista Mjolnirista.
Miettinen on lähtöisin Savon osaavasta lentopallokoulusta. Hän pääsi maistamaan edesmenneen lajilegendan Reino Kososen oppeja henkilökohtaisesti. Myöhemmin tie toi miehen Pirkanmaalle ja edelleen Pälkäneelle.
Miettinen on nähnyt Lukon nousun monessa roolissa – pelaajana, apuvalmentajana ja päävalmentajana. Nyt listaan lisätään joukkueenjohtaja.
– Tässä roolissa pystyy auttamaan joukkuetta monella tapaa. Teen sitä omalla mutkattomalla tavallani pilke silmäkulmassa. Tuen Jereä ja Samia kaikin tavoin – mitä ikinä he tarvitsevatkin.
Miettinen muistutti, että Puolakka ja Pettersson ovat aika kokeneita lentopallon parissa nuoresta iästään huolimatta.
– Heidän valintansa oli kaikin puolin hieno homma. Se tuo raikkaan muutoksen, pitkän linjan lukkolainen arvioi.
