WFCKU5HH79

Sampo ei kutsunut sentään Jokelaa Lukon kaatoon – ”Yksi kauden parhaista peleistä”

18.2.2024

Pielaveden Sampo-Lukko 3–1 (20–25, 25–22, 25–20, 25–18)

Luja-Lukon ykkössarjajoukkueen tahtotila oli huipussaan, kun Marko Järvenpään luotsaama ryhmä asteli sunnuntaina legendaariseen Pielaveden liikuntahalliin.

Pelaajat olivat päättäneet keskenään, että he kunnioittavat kyllä paikan hienoa historiaa, mutta eivät lähde kumartelemaan Sammon hamstraamien pelaajien suuntaan.

– Ihan sama, vaikka sieltä tulisi Tapio Toiviainen, Tommi Siirilä tai Miro Rasinperä. Pannaan ne järjestykseen, pitkällä bussimatkalla sovittiin.

Kukaan ei maininnut kuitenkaan Joonas Jokelan nimeä ääneen. Luultavasti oviaukon suuntaan vilkuiltiin kauhunsekaisin tuntein – ei kai Sampo turvaudu kaikkein järeimpään vaihtoehtoon.

Ei sentään, mutta sen sijaan maineikkaaseen palatsiin asteli joukko muita suuruksia. Päävalmentaja Sergei Ivanov sai hömpötettyä mukaan kolme liigamiestä Savo Volleysta. Passari Arttu Lehtimäki, laituri Tiitus Vuori ja hakkuri Jami Heiskanen tulivat varmistamaan, ettei Sammolle käy taas köpelösti.

Kuten vuosi sitten, jolloin Lukko sysäsi Sammon tylysti pudotuspelien ulkopuolelle.

– Olisin odottanut tänne hiukan kovempaa kalustoa, Lukon savolaispassari Jere Puolakka lohkaisi.

Hurjasta panostuksesta huolimatta Sampo joutui kotisalissaan ahtaammalle kuin kukaan osasi kuvitella.

Lukko järjesti Sammolle piinaavan iltapäivän. Tiettävästi herkimmille katsojille tuli löröt pöksyihin jo avauserän aikana.

Loppujen lopuksi pudotuspelipaikkaa metsästävä Sampo selviytyi piinapenkistä pelkillä mustelmilla, mutta niitä pitää ottaa senkin edestä.

Samalla varmistui lopullisesti, ettei Pälkäneellä nähdä tänä keväänä pudotuspelejä.

Kulttimaineeseen noussut Lukko-sentteri Tuomas Lehtilä oli kiistattomasti illan suurin puheenaihe. Kaikki sikäläiset halusivat nähdä, mikä tämä sanaseppo on oikein miehiänsä. Lehtilä ehti panna puoli Pielavettä sekaisin osuvilla luonnehdinnoillaan.

Lukon nettisivuilla julkaistut arviot levisivät lopulta Savon Sanomiin asti.

Samalla Lehtilästä tuli kerrasta paljon suurempi legenda kuin kenestäkään Savo Volleyn vaihtopelaajasta.

– Olen ylpeä pojista. He halusivat voittoa kovasti, mutta rutistus ei riittänyt ihan loppuun asti. Tämä oli meiltä ilman muuta yksi kauden parhaista peleistä, Järvenpää summasi.

Tapahtumat etenivät masentavan tutulla kaavalla. Lukko aloitti erittäin vahvasti, vei ensimmäisen erän, johti toista erää pitkään ja oli niskan päällä vielä kolmannen erän alussakin. Sen jälkeen nousi seinä eteen taas kerran.

Suurin harmitus lähti jo saunan löylyissä. Pielaveden liikuntahallista löytyy semmoinenkin herkku, vaikka rakennus on tehty joskus muinaisina aikoina. Janojuomia ei sentään löytynyt, vaikka nekin olisivat maistuneet kovan uurastuksen jälkeen.

Kapteeni Tomi Perkiö oli Lukon tehomies 18 pisteellä. Raivis Oiguss säesti 12 ja Verneri Halttula 9 pisteellä.

Lukko palaa ensi sunnuntaina kotiareenalleen kolmen peräkkäisen matkaottelun jälkeen. Vieraaksi saapuu Sammon tapaan legendaarinen Rantaperkiön Isku.

Pirkanmaan hegemoniakamppailu alkaa tuttuun tapaan klo 16.

Sunnuntai-iltaan mahtui paljon ilonhetkiäkin. Tässä Lukon parhaana palkittu Jarno Koivuniemi ja eniten pisteitä tehnyt Tomi Perkiö juhlivat pistettä. Kuva: Juuso Koro.