WFCKU5HH79

VaLePan ja Akaan liigatähdet tuikkivat Kostialla – Järnvall ja Help nauttivat tutulla areenalla

11.9.2021

VaLePa-Akaa-Volley 2–2 (23–25, 25–16, 23–25, 25–19)

Vielä viime kaudella Luja-Lukkoa edustaneet Ville Järnvall ja Vili-Valtteri Help palasivat perjantai-iltana Kostia Areenalle liigajoukkueen peliasu päällä.

Help urakoi koko illan Akaa-Volleyn liberona ja Järnvall pääsi pelaamaan reilun erän VaLePan laiturina, kun Pirkanmaan parhaat joukkueet kohtasivat harjoitusottelussa.

Aamulehden näyttämä kamppailu päättyi lentopallossa poikkeukselliseen 2–2-tasapeliin.

Näin siksi, koska joukkueet sopivat etukäteen neljän erän pelaamisesta.

– Oli hienoa päästä pelaamaan taas Kostialla. Melkein kuin olisi tullut käymään kotona. Pelissä oli hieno tunnelma. Oli ihan superia, kun paikalla oli yleisöä pitkästä aikaa, Järnvall innostui.

Liigatähtien vierailu veti Kostialle ajankohtaan nähden komeat 115 katsojaa. Väki nautti pelin ohella herkullisista leivonnaisista ja Katajan Lihan kehuja keränneistä makkaroista.

– Oli hienoa, kun pääsin makustelemaan touhua vähän kentän puoleltakin. Tästä on hyvä jatkaa kehittymistä, Järnvall summasi.

Järnvall pääsi hyökkäyspelinsä kanssa tuskailleen italialaislaiturin Alberto Cavasinin paikalle kolmannen erän loppupuolella ja sai pelata loppuun asti.

Helpille avautui upea tilaisuus, kun Akaan ykköslibero Voitto Köykkä on maajoukkueen matkassa Puolassa jatkuvassa EM-turnauksessa.

– Pälkäneelle on mukava tulla pelaamaan aina. Oman kehittymiseni kannalta on kuitenkin todella tärkeätä, että saan treenata Akaassa itseäni parempien kanssa. Harjoituksissa pitää panna kaikki likoon joka hetki, että pysyy muiden mukana, Help summasi.

Help nosti koko illan varmasti ja otti lisukkeeksi muutaman maukkaan puolustuksen.

– Vili nosti tosi hyvin varsinkin siihen nähden, että hän oli edellisviikon armeijan metsäkeikalla. Sanoinkin hänelle, että leirejä pitäisi olla useammin, Akaan valmentaja Olli Kunnari virnuili.

Kunnari oli nyt ensimmäisen kerran verkon toisella puolella kuin pitkäaikainen rakkautensa VaLePa.

– Kohtaaminen ei herättänyt vielä erityisiä tunteita. Omassa pelissä on niin paljon kehitettävää, että fokus oli täysin siinä. Ehkä kuohuja tulee, kun menemme ensimmäisen kerran Vexvelle, Kunnari viittasi VaLePan kotiareenaan.

Perjantai-illan tapahtuma oli kaikin puolin Kunnarin mieleen.

– Tämä on tosi hyvä paikka pelata. Oli hienoa, kun saatiin väkikin liikkeelle. Illan aikana palautuivat mieleen ne hetket, kun pelattiin yleisön edessä, Kunnari tuumi.

Neljä edellistä mestaruutta kaapanneen VaLePan luotsi Janne Kangaskokko totesi ensimmäiseksi, että tekemistä on vielä paljon.

– Meillä on vino pino kovia yksilöitä, mutta ne pitää saada vielä pelaamaan joukkueena. Siinä riittää työsarkaa, Kangaskokko tiivisti.

Kangaskokko antoi tunnustuksen keskarikolmikolle Mikko Karjarinta-Severi Savonsalmi-Tuomas Hautala.

– He tekivät hommansa sovitulla tavalla. Sen sijaan laituripuoli vaatii paljon hiomista.

VaLePan kanadalaishakkuri Jerome Cross oli Kostian kuningas kuudesta syöttövirheestään huolimatta. Akaasta palkittiin tasaisen varmasti pelannut laituri Kasimir Vuorinen.

Parhaat valitsi kauppias Mika Paloluoma Veikon Koneesta. Valkeakoskelainen yritys oli illan otteluisäntänä.

Mestarivalmentaja Janne Kangaskokko joutui opastamaan suojattejansa useaan otteeseen. Kuva: Asko Niemi.
Akaa-Volleyn luotsi Olli Kunnari oli tosi tyyyväinen joukkueen esitykseen. Kuva: Asko Niemi.
Perjantai-illan parhaat. Otteluisäntä Mika Paloluoma valitsi Akaasta Kasimir Vuorisen ja VaLePasta Jerome Crossin. Kuva: Asko Niemi.