Pälkäneen Luja-Lukko


Ennätystuloksia on kerätty Tilastopajasta yhdistyneen seuran Luja-Lukon ajalta. Ennätysten kerääminen on aloitettu puhtaalta pöydältä eli vanhoja Lujan tai Lukon ennätyksiä ei ole huomioitu. Lintilän Janne keräsi nämä tulokset jälkikäteen vuoteen 2012 asti. Yleisenä periaatteena oli, että tulos on tehty sellaisessa kilpailussa, josta tulokset päätyvät Tilastopajaan. Vastaavasti samoilla säännöillä/välineillä tehty nuoremman ikäluokan tulos otetaan myös vanhempien ennätykseksi, jos se on parempi kuin vahemman ikäluokan tulos. Esimerkiksi P9-sarjassa tehty pituushyppytulos voi olla myös P10- ja P11-sarjan ennätys (kaikissa näissä on käytössä 1 m ponnistusalue), jos tulos on parempi kuin ko. ikäluokassa tehty tulos. P12 sarjasta alkaen mittaus tehdään lankulta kuten aikuistenkin sarjoissa.

Kerättyä listaa on aloitettu päivittämään vuonna 2013, jolloin periaatteksi otettiin se, että ennätys hyväksytään vain omassa sarjassa, vaikka se olisi parempi kuin vanhemmissa tehty tulos. Kaikkien enintään 9 vuotiaiden tekemät ennätykset hyväksytään ko. sarjaan, esim 7-vuotiaana tehty tulos voi olla 9-vuotiaiden seuranennätys.

Esille laitettu lista on kerätty "iltatöinä" Tilastopajasta ja jos jollakin on tiedossa parempia tuloksia kuin taulukossa olevat, niin kannattaa ottaa yhteys jaostolaisiin, niin mahdolliset korjaukset voidaan tehdä. Vastaavasti jos tietää rikkoneensa olemassa olevan Luja-Lukon ennätyksen, niin siitä vastaavasti tieto, niin taulukkoa voidaan pitää ajantasalla.

Ennätykset kerätään sarjoissa 9,10,11,12,13,14 ja 15 sekä tytöille että pojille.