Kilpailuohje

Avoin Hämeen AM-yösuunnistus Pälkäneellä 17.9.2021 (alustava ohje, lopullinen versio julkaistaan kilpailupaikalla)

Säännöt
Kilpailussa noudatetaan SSL:n lajisääntöjä ja järjestäjien ohjeita.

Maasto ja radat
Aluemestaruuskilpailun maastopohja on hyväkulkuista. Ainoastaan uusilla ja vanhoilla harvennusalueilla on hajanaisesti hakkuutähteitä. Pidemmät radat käyvät Mustikkavuoren vaativimmilla mäkialueilla.

Ratojen loppuosalla on nopeakulkuista kumpuilevaa kangasmaastoa. Heikoimpia polkuja/metsäkoneen uria ei ole kuvattu kartalle. Viimeinen rasti on lähellä maalia ja siitä lähtee lyhyt viitoitus maaliin. Muistakaa leimata.

Lasten alueella (H/D12-14) on hyvä kulkukelpoisuus ja runsas polkuverkosto. Lasten tukena on myös leveä hakepintainen kuntorata, jossa on valot päällä tapahtuman ajan. Tällä hetkellä osa valoista on kuitenkin epäkunnossa sähköverkkoon osuneen jännitepiikin vuoksi. Lasten kartalla ei ole kiellettyjä alueita, mutta runsaasti mm. maastopyöräilyä ohjaavia lyhyitä nauhanpätkiä. Näitä ei pidä huomioida. Ainoastaan radan lopussa oleva ampumaradan merkintä on tärkeä. H/D14 radalla on ns. perhoslenkki, jonka lähtö- ja paluupisteessä kilpailijoiden pitää leimata kaksi kertaa. Huomioi lenkillä myös rastinumeron mukainen kiertosuunta. 

Rasteina on kaksi erikoiskohdetta. Aluemestaruusradoilla kohde on vanhan laavun jäänteet ja lasten radoilla ulko-WC. 

Kielletyt alueet
Kilpailualueen keskellä oleva ennallistettu sorakuoppa on kiellettyä aluetta, mutta se ei osu kenenkään reitille. Pienemmässä sorakuopassa on tulosuuntainen rinne merkitty kielletyksi turvallisuussyistä. Polkua reunalla voi käyttää.

Ampumaradan aidassa on aluemestaruusradoilla kaksi aukkoa avoinna ja aitana oleva vaijeri merkitään yhtenäisellä valkoisella nauhalla, johon tehdään katkot aukkojen kohdalle. Myös vaijerissa on heijastimet. Aidan voi luvallisesti alittaa myös muilta kohdin.

Lasten radoilla avataan aukko aitaan ja reunat merkitään myös valkoisella nauhalla/heijastimilla.

Yhden rastin läheisyydessä on pieni vanha jäteläjä. Tämä merkitään valkoisella nauhalla.

Kilpailualueen keskellä olevalla suolla on kielletty alue, joka on rajattu tulosuunnasta nauhalla.

Opastus ja pysäköinti
Opastus kilpailukeskukseen on Lahdentieltä (VT12), josta käännytään Kankaanmaantien pohjoisesta risteyksestä.  Pysäköinti on Kankaanmaantie varressa vinoparkissa. Kankaanmaantie liikenne muuttuu yksisuuntaiseksi 17.9. klo 18 alkaen paikoituksen vuoksi. Poistuminen parkista tapahtuu ajamalla Kankaanmaantietä etelään, josta siirrytään Lahdentielle (VT12).  Navigointiosoite: Kankaanmaantie 26, Pälkäne.

Sarjat, matkat

SARJAMATKARASTIT
SARJAMATKARASTIT







H21

8,1

18


D21

6,6

15

H35

6,8

17


D35

5,7

13

H40

6,8

17


D40

5,7

13

H45

5,9

13


D45

4,5

12

H50

5,5

12


D50

4,1

12

H55

5

11


D55

4,1

12

H60

4,5

12


D60

3,2

9

H65

4,1

12


D65

3

9

H70

3,2

9


D70

2,4

7

H75

3

9


D75

2,1

7

H80

2,1

7


D80

2,1

7

H85

2,1

7


D85

2,1

7

H20

6,8

17


D20

5,7

13

H18

5,9

13


D18

4,6

12

H16

4,6

12


D16

4,1

4,1








H14

2,6

13


D14

2,6

13

H12

1,9

8


D12

1,9

8

Kartan mittakaava on H/D 45-85 ja H/D 12-14 1:7500, muissa sarjoissa 1:10 000. Tästä poikkeuksena H18-sarjalla on sama rata kuin H45 ja siten myös mittakaava 1:7500.

Matka lähtöön
Lähtöön 1 on kilpailukeskuksesta noin 600 m. Lähtöön on valkoinen yhtenäinen nauhaviitoitus (siimari). Lähtöön 2 (H/D12-14) on matkaa 100 metriä, jonne siirrytään valaistua kuntorataa pitkin. 

Poikkeaminen viitoitukselta on kielletty. Viitoitus alkaa opaspaalulta.

Rastit ja leimaus
Kaikissa sarjoissa on Emit-leimaus. Tarkista Emit-numerosi Luja-Lukoin nettisivuilta tai kilpailukeskuksen lähtöluettelosta. Mikäli Emit-numerosi on väärin tai vaihtunut, ilmoita oikea numero infoon ennen lähtöpaikalle menemistä. Väärällä kilpailukortilla kilpaileminen johtaa hylkäykseen. 

Emit-kortin tarkistuspiste ja mallirasti ovat infon luona. Vuokrakortti noudetaan 5 €:n käteismaksua vastaan infosta. Palauttamattomista korteista peritään 70 €.

Rastikoodit maastossa on merkitty Emit-leimasimen viereen. Emit-tarkistusliuskoja on infossa ja rajoitetusti lähdössä.

Rastinmääritteet
Rastinmääritteet on tulostettu karttaan. 

Kilpailunumerot
Kilpailunumerot ovat kilpailukeskuksen infossa numeroiduissa kansioissa. Numerot kerätään maalissa. Järjestäjä ei ole varannut hakaneuloja, joten varaa omat hakaneulat.

Juomapaikat
Lähdössä ja maastossa ei ole juomapaikkoja.

Lähtöluettelot
Lähtöluettelot julkaistaan kisasivuilla ke 15.9. illalla. Lisäksi ne ovat nähtävillä kisapaikalla infotaululla.

Kartta
Kartta on tulostekartta (Sporttinappi 9/2021), käyräväli 5 m. Kartat ovat muovisuojuksessa.

Lähtö
Toiminta lähtöpaikalla:

  • 4 minuuttia ennen lähtöä: Kilpailija kutsutaan lähtöön
  • 3 minuuttia ennen: Kilpailija nollaa Emit -korttinsa.
  • 2 minuuttia ennen lähtöä: Kilpailija tutustuu mallikarttaan.
  • 1 minuutti ennen lähtöä: Kilpailija siirtyy sarjansa karttaämpärin viereen.
  • 0 minuuttia: LÄHTÖHETKI. Kilpailija ottaa karttansa karttaämpäristä ja lähtee radalleen

Huom. H/D12-14 sarjalaiset saavat ottaa kartan 1 minuutin ennen lähtöä. Lähtö 1 sijaitsee K-pisteessä. Lähdön 2 K-pisteelle on matkaa 50 metriä

Kilpailija on itse vastuussa oman sarjansa kartan ottamisesta ja Emit-korttinsa toiminnasta. Myöhästynyt kilpailija ilmoittautuu lähdön toimitsijalle, joka antaa lisäohjeet.

Maali
Kaikilla sarjoilla on sama viimeinen rasti, josta viitoitus maaliin. Viitoitusta on seurattava. Maalissa suoritetaan maalileimaus ja siirrytään leimantarkastukseen.

Maaliin tultuaan kilpailija voi pitää kartan, mutta reilun pelin hengessä karttaa ei saa näyttää maastoon lähtemättömille kilpailijoille. Maali suljetaan klo 24.00.

Keskeyttäneet
Keskeyttäneiden on ehdottomasti ilmoittauduttava maalissa.

Tulokset
Kilpailukeskuksessa ei ole tulostaulua. Tuloksia voi seurata lähes reaaliaikaisesti verkossa. Linkki online-tuloksiin löytyy kisasivulla. Lopputulokset ja rastiväliajat löytyvät kilpailun jälkeen kisasivulta.

Ensiapu
Ensiapu sijaitsee ampumaradan majalla sisätiloissa. Ensiavussa on lääkäri. Karttaan on merkitty ensiapupiste, jossa on järjestäjän päivystäjä. Jokaisen suunnistajan velvollisuus on auttaa maastossa loukkaantunutta suunnistajaa. Yleinen hätänumero on 112.

Pesu, pukeutuminen ja WC
Kilpailukeskuksessa ei ole pesutiloja. Pukeutuminen tapahtuu teltoissa. Kilpailukeskuksessa on WC-tiloja 4 kpl.

Palkinnot
Aluemestaruussarjalaiset palkitaan AM-mitalein, jotka voi noutaa infosta heti tulosten selvittyä. AM-kisan ulkopuolisissa sarjoissa H/D 12-14, palkitaan kolme parasta mitalilla.

Kahvio
Kilpailukeskuksessa on kahvio. Tarjolla kahvia/teetä, leivonnaisia, sämpylää, virvoitusjuomaa, makkaraa. Kaikki tuotteet kaviossa 2 euron hintaisia. Maksuvälineinä toimivat käteinen ja MobilePay. Huom! Ei korttimaksumahdollisuutta.

Toimihenkilöt
Kilpailunjohtaja: Tuomas Tikka, p. 040 7158259
Valvoja: Timo Salonen, VaHa
Tuomarineuvosto: Tuomarineuvoston pj. Heikki Hillo, VaHa
Ratamestari: Pekka Jokinen ja Petri Ketola (lasten radat)
Kartta: Pekka Jokinen
Tiedottaja: Petri Ketola
Lähdöt: Hannu Kortetjärvi (lähtö 1) ja Suvi Antila (lähtö 2) 
Tulospalvelu: Jussi Hannukainen
Kahvio: Anna-Maija Aho
Info: Minna Rauas


Tälläinenkin rastipiste löytyy kilpailumaastosta