Mattila taas kerran valokeilassa

9.3.2018

Lukon veteraani oli haltioissaan omasta torjunnastaan ja puolustuksestaan.

Lukon monitoiminainen Outi Pettersson on oppinut tuntemaan joukkueen ihailtavan nopeasti.

Tällä kertaa kirjurin tehtävää hoitanut Pettersson heitti heti hienon kotivoiton jälkeen, että hän odottaa mielenkiinnolla erään keskitorjujan analyysia Lukon tyrmäävästä Äijät-voitosta.

Petterssonin ei tarvinnut pettyä.

Ainakin toistaiseksi sentterin nimikkeellä kulkeva Ville Mattila avautui nopeasti riemukkaan kotivoiton jälkeen.

– Kaikki huomasivat varmaan ottelun kulminaatiopisteen. Se oli meikäläisen torjunta kolmannessa erässä. Siihen katkesi vastustajan selkäranka, Mattila kehui itseänsä.

Siinä tilanteessa kaikki tähdet olivat Mattilan puolella. Kehnona torjujana tunnettu sentteri pääsi palloon kiinni säkällä tai tuurilla – ja onnistui vielä kalastamaan itselleen torjuntapisteen.

– Tuomarit myönsivät pelin jälkeen, että siinä tilanteessa sattui selkeä virhe. Olisi pitänyt viheltää koppi, Lukon luotsi Petteri Miettinen paljasti.

– Tuo on selkeä loukkaus. Napsin lukuisia torjuntoja samalla tavalla jo silloin, kun pelattiin valkoisella pallolla, Mattila päästeli.

Miettinen antoi veteraanin nautiskella täysin siemauksin.

– Mattila kasvoi tuon torjunnan ansiosta fyysisesti ainakin kymmenen senttiä. Henkisesti kasvun varaa ei löydy enää. Uskoisin, että hän elää tuolla torjunnalla ainakin puoli vuotta, Miettinen heitti.

Mattilan superiltaan mahtui myös yksi huippupuolustus. Säkää tai ei, suoritus oli komea.

– En huomannut koko tilannetta, vaikka Ville vaahtosi siitä pitkällä erätauolla kyllästymiseen asti.  Niinpä arviot on syytä jättää muille. Se on myönnettävä, että sama mies ryynäsi koko pelin eturintamassa, Miettinen tuumi.

Rehellisyyden nimissä on sanottava, että Lukon sentterit tekivät kovempaa tulosta kuin kukaan uskalsi toivoakaan. Farmipassari Juuso Paananen otti kovat tehot irti kahdesta toipilaasta – Mattilasta ja Reko Käenniemestä.

Loppujen lopuksi Mouhijärven Äijille ei jäänyt mitään saumoja.