
Kun Aki Tuomivaara liittyi Luja-Lukon lentopallojoukkueen vahvuuteen viime talvena, hän tuli Kostian kirkkaisiin valoihin Ateenan vilinästä.
Niinpä nyt on paikallaan kysyä ensimmäiseksi, mistä hakkuri saapui sorvaamaan jatkosopimusta.
– Kalevasta. Muutin sinne kolmisen kuukautta sitten – ja olisi tarkoitus olla siellä pidempäänkin, Tuomivaara vastasi.
Tuomivaara katosi välillä Kreikkaan kahdeksaksi kuukaudeksi taatakseen elantonsa. Hän työskenteli tämän ajan YouTuben asiakaspalvelussa.
Tästä ei tullut kuitenkaan elämänuraa?
– Ei todellakaan. Sitä oljenkortta ei tarvitse käyttää uudestaan.
Aika kävi usein pitkäksi, kun Tuomivaara istui tietokoneen ääressä ja tuijotti ruutua. nyt työnkuva on täysin toisenlainen lempääläläisessä kiinteistöhuoltofirmassa.
– Teen kaikkea, mitä tulee vastaan. Tykkään, kun saa käyttää omia käsiä ja näkee heti työn tulokset. Tämä on ihan toista kuin puhelimeen vastaaminen.
Tuomivaara, 21, on nyt paljon paremmassa kunnossa kuin palatessaan Ateenasta joulun korvilla.
– Olin silloin melkein rapakunnossa. Vasta ihan loppukaudesta alkoi tuntua vähän paremmalta. Silloin tossujen alle olisi mahtunut hypätessä enemmänkin kuin kaksi sanomalehteä.
Nyt tilanne on toinen.
– Olen treenannut säännöllisesti ja pannut ruokavalioni kuntoon. Aiemmin tuli huudatettua airfryeria turhan paljon, Tuomivaara heitti.
Kuuntelitko nyt manageriveljeäsi Sakua, kun teit ratkaisusi?
– Saku ei ollut tällä kertaa kuvioissa ollenkaan. Pälkäne oli minulle ainoa vaihtoehto. Halusin jatkaa täällä. Nyt on tosi kova into pelata.
Tuomivaara aloittaa nyt Lukossa kolmannen täyden kautensa.
– Täällä on ollut koko ajan tosi mukava porukka. Kaikilla on kova tahto voittaa. Kukaan ei luovuta, vaikka välillä menisi vähän aidan ali.
Minkälaisin odotuksin lähdet liikkeelle?
– Peliajasta tulee varmasti kovaa kamppailua. Olli (Saarenmaa) on niin kova kaveri hakkurina, ettei mitään tule helpolla.
Pelottaako sinua yhtään, kun Lukon keskiosastolla on vielä vapaata tilaa?
– Ei pelota, mutta vähän jännittää. Voitaisiin sorvata sopimukseen sellainen pykälä, että keskaripeleistä tulee hyvitystä… Ei vaan – ei se ollut viime talvena niin hirveätä kuin luulin. Jos on tarvetta, enköhän pysty vetämään sentterinä pelin tai kaksi, Tuomivaara lohkaisi.